Eeva-Mari Haikala
12.11. - 28.11.2004

Muukalainen ja muita videoita

Muukalainen (2004) videoperformanssin lähtökohtana ovat olleet lapsuuteni hitit: E.T. – elokuva ja Meiju Suvaksen 1980-luvulla levyttämä kappale. Teoksen toteutus on samalla tehnyt yhden lapsuuteni haaveen todeksi. Samoista lähtökohdista lähdin tekemään E.T. (Omakuva) (2004) videoperformanssiakin. Molempien teosten lopputulos on muuta, kuin alun perin olin haaveillut… Minua kiinnostaakin, mitä aika tekee muistoille, lapsuuden tarinoille ja sankareille. Ja kuinka taiteen tekemisen prosessi muuttaa teosta työstämisen aikana, ja tuo teokseen lisää uusia elementtejä ja tulkintatasoja. Molemmissa videoissa performatiivisuudella on suuri merkitys.

Kuurankukka (2004) videotriptyykin taustalla on Timo Koivusalon sanoittaman ja Joel Hallikaisen esittämän laulun sanat. Lopputuloksesta taustalähteitä tuskin huomaa, mutta silti löydän molemmista samankaltaisuuksia. Niin kuin iskelmistä ja omasta taiteestani muutenkin, sillä iskelmämusiikki ja sen edustama maailma kiehtoo minua. Iskelmän viattomuus, suoruus ja rehellisyys sopivat jollain tavalla myös omiin taideteoksiini ja siihen mitä niiltä haen.

Muukalainen ja muita videoita -näyttelyn teokset kertovat ainakin muistoista, lapsuudesta, aikuiseksi kasvamisesta, aikamme ilmiöistä, rakkaudesta, ihmisenä olemisesta. Kaikki tuo huumoria unohtamatta.

Eeva-Mari Haikala


 


 


Avoinna: ti-la 11-17, su 12-16, ma suljettu.
Unioninkatu 28 B, 00100 Helsinki. Puh. (09) 310 87039, faksi (09) 310 87038. Ilmainen sisäänpääsy!

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 15.11.2004