|
Evoluutioita tai auki käärimisiä
Ciceron mukaan evoluutio merkitsee käärön aukaisemista. Uudessa kokeellisessa elokuvateoksessa ja installaatiossa Evoluutiota (2008) Jani Ruscica käärii auki niin (nuorten) maailmankuvia, elokuvan rakenteita kuin faktan ja fiktion rajakäyntiä. Ajankohtaista aikana, jolloin todellisuus on usein vain paketoitua fiktiota.
Ruscica on toteuttanut työn aikaisempien videoteostensa tavoin yhteisöllisesti. Teoksen seitsemän kohtausta, seitsemän kertomusta maailmankuvasta ja maailmankaikkeudesta, ovat syntyneet teatteria harrastavien 12–19 –vuotiaiden nuorten kanssa. Teoksen raakamateriaalina ovat Ruscican tekemät haastattelut. Kohtausten näyttämönä toimii tyhjä elokuvastudio, jonne kukin tarina on rakennettu. Minimalistiset lavasteet, keinotekoinen valaistus ja autenttiset äänet muuntavat studion, ”tyhjän taulun”, maailmankuvien hetkelliseksi heijastuspinnaksi. Kohtaukset ovat variaatiota samasta teemasta. Moniäänisyys ja teemojen variointi on keskeisiä elementtejä myös Ruscican aikaisemmille teoksille.
Evoluutioissa rakennetut kuvat ja kohtaukset konstekstualisoituvat elokuvan tekemisen kautta. Teos on kuitenkin vahvasti hybridi kokeellisesta elokuva- ja videotaiteesta, performanssista ja näyttämötaiteesta. Teoksen näyttämöllisyyttä korostavat niin kohtausten lavastuksissa käytetyt veistokselliset jumalhahmot, peilit, Sabatinilta lainatut aallot 1500-luvun oopperalavastuksesta kuin 1700-luvun Wenceslaus Hollarin raamatun kuvituksesta kummunneet etsausten jäljitelmät. Kohtauksissa käytetty minimalistinen ja harkittu rekvisiitta kantaa moninaisia merkityksiä ja viitteitä. Tämä luo jännitteitä esitetyn ja reaalisen, faktan ja fiktion välille.
Ruscican haastattelemat nuoret ovat katseen pääasiallisena kohteena, samalla kun teoksen näyttämöllisyys etäännyttää heitä oman elämänsä kertomuksista. Tämä avaa Bertol Brechtin eeppisen teatterin katsojan vieraannuttamisen ja nykyisen katseen kohteena olemisen problematiikkaa. Mitä äänimiehen näyttäminen tai katkaisijan ääni - paljastaminen, näyttämöiden taakse kurkistaminen - merkitsee ”tosiTV:n” aikakaudella, jolloin tuotannolliset rakenteet ovat usein kaikkien nähtävissä? Nykyavantgarden haasteena on se, että todellisuus on usein fiktiota, ei taide.
Näyttelyssä kokeellinen elokuvateos on dialogissa kotialbumimaisen valokuvansarjan kanssa. Ruscica on kuvannut Mikrokosmos sarjan nuorten omissa huoneissa. Niin kuvien valaistus kuin huoneiden kuvaukselle asettamat rajoitteet viittaavat ”reaaliseen”, jota kuvien pieni koko korostaa. Seinällä telineessä on digitaalinen kirja 55 variaatiota alkuperästä, jonka sivuilta voi lukea 55 kertomusta maailmansynnystä.
Mikä sitten on taiteen potentiaali, kun ei oteta huomioon sen roolia spektaakkelin ja fiktion paljastamisessa, redusoimisessa ja purkamisessa? Toisaalta emmekö ole tilanteessa, missä 'jokainen tietää' kuitenkin? Mikä on taiteen rooli yksilöiden, yhteisöjen, erilaisten kenttien ja traditioiden rakentumisessa, ei vain niiden sekoittamisessa tai välittämisessä? Vakavien finanssi- ja poliittisten kriisien keskellä Ruscican teos on ajankohtainen muistutus siitä, että merkityksellistä on se, mitä ”kääröjen” sisällä on. Jos meillä on vain käärö, paketti ilman sisältöä, ilman todellisia raaka-aineita, mitä jää jäljelle kun käärö aukaistaan? ”Omakohtainen kokemus tai tulkinta nousee mittaamattomaan arvoon entistä globaalimmassa yhteiskunnassamme”. Ruscica korostaa yksilön vastuuta ratkaisujen etsimisessä. Vastuu on meillä kaikilla, rakenteiden taakse ei voi piiloutua.
Teoksen Encoressa nuoret harjaavat lattiaan liidulla piirretyt aikajanansa pois, jäljelle jää tyhjä näyttämö, askeleet etääntyvät, ovi sulkeutuu. Erofili piirtää liituviivaansa. ”Tää versio alkaa tästä, ja tää viiva esittää maailmakaikkeuden biologista aikaa ... ja tässä mä synnyn...”. Lineaarinen ja syklinen aika limittyvät.
- Marita Muukkonen
|
Evoluutioita (2008)
16mm filmi siirretty HD:lle ja digibetalle, stereo-ääni
18'00" |
