Pauliina Salminen ja Andrés Jaschek
29.7. - 14.8.2005

Välissä meri

Videotaiteilija Pauliina Salmisen (s. 1975) ja argentiinalaisen dokumentaristin Andres Jaschekin (s. 1977) videoteos Välissä meri kertoo Tunisin ja Marseillen välisestä laivamatkasta. Teos kuvaa kahden kotimaan välillä edestakaisin matkustavia ihmisiä, heidän ajatuksiaan ja tuntemuksiaan. Matkustajat ovat pääosin Ranskassa asuvia tunisialaisia. He viettävät 24 tuntia laivassa ns.ei kenenkään maalla ja yrittävät saada aikansa kulumaan. Kun matkustajat ovat hetkellisesti irtaantuneina molemmista maista, välähdyksillä tulevaisuudesta ja menneisyydestä on aikaa tulla mieleen.

Laivamatkan etenemistä seurataan kolmesta näkökulmasta. Keskimmäisessä kuvassa seurataan laivan sisätilan tapahtumia ja matkustajien puuhia. Reunimmaisissa kuvissa kuvataan merta laivan kokasta ja perästä. Niissä Tunis jää taakse ja ulappa aukeaa molemmin puolin, kunnes Marseille ilmestyy matkan lopussa näkyviin. Merikuvien väliin on leikattu lyhyitä kohtauksia, jotka muistuttavat kahden meren takaisen maan, Tunisian ja Ranskan, olemassaolosta. Kuvat ovat matkustajien unenomaisia mielikuvia näistä maista.

Videon lisaksi näyttely muodostuu valokuvista ja muusta materiaalista, joka kertoo osaltaan siirtolaisten identiteetin etsinnästä.

Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen Keskustoimikunta, Visek, ranskalainen Provence-Alpes-Côte d’Azurin alue, Marseillen kaupunki sekä Ranskan suurlähetystön Tunisian edustusto.


 


 


Avoinna: ti-la 11-17, su 12-16, ma suljettu.
Unioninkatu 28 B, 00100 Helsinki. Puh. (09) 310 87039, faksi (09) 310 87038. Ilmainen sisäänpääsy!

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 11.7.2005