LAURA WESAMAA - Leiri
7.3. - 23.3.2008

Ymmärrä mitä voit, on ansioksi kertomukselle jollei sitä ymmärretä kuin puoliksi
Karen Blixen, Uneksijat

Leiri on Kluuvin galleriaan erityisesti toteutettu unenomainen kuva, jonka yhtenä lähtökohtana ja materiaalina gallerian kaksi huonetta ovat toimineet. Tilan epätodellisen tunnelman lisäksi teokseni aineksia ovat taivaan väri Giotton maalauksissa, turkkilainen miniatyyrimaalaus ottomaani ajalta, kaupungit ja kirjat jotka kaikki johtavat toinen toiseensa, tarina seitsemästä nukkujasta, valo ja pelottavat ajatukset, huominen, eilinen, ystävyys, salaisuus, hätä sekä usko, että näitä kaikkia yhdistää itseni lisäksi jokin joka pysyy minulta kätkettynä. Leiri on väliaikainen kuten unen suoma lepo ja teltassa olemme yhtä aikaa sekä sisällä että ulkona kuten nukkuessa, maailmassa ja unessa samanaikaisesti.

Kuvat/Todellisuus; Missä kuva alkaa ja todellisuus loppuu? Voiko kuva muuttua todemmaksi kuin sitä ympäröivä tila?
Unet/Aika; kertomus seitsemästä nukkujasta jotka paettuaan luolaan nukahtivat herätäkseen vuosisatojen kuluttua todeten, että maailma sellaisena kuin he sen tunsivat oli kadonnut.
Hätä/Lohtu; Ajatus siitä että kaikki mitä maailmassamme tapahtuu, on yhtä Totta, riippumatta siitä kuka sen kokee.
Salainen/Yhteinen; Kaikki mikä on samankaltaista joka puolella, kuten uni, valve, ja se mikä meiltä aina pysyy piilossa.

”...
FRIEND
This riddling tale to what does it belong?
Is’t history,? vision? or an idle song?
Or rather say at once, within what space
Of time this wild disastorous change took place?

AUTHOR
Call it a moments work (and such it seems)
This tale’s a fragment from the life of dreams;
But say, that years matur’d the silent strife,
And ’tis a record from the dream of life.”

Samuel Taylor Coleridge, Phantom or Fact


 


 


Avoinna: ti-la 11-17, su 12-16, ma suljettu.
Unioninkatu 28 B, 00100 Helsinki. Puh. (09) 310 87039, faksi (09) 310 87038. Ilmainen sisäänpääsy!

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 6.11.2008