|
Kaikki tuntevat näöltä harjastukkaisen, sopivasti pyöreän Katto-Kassisen ja reippaan tummasilmäisen Ronja ryövärintyttären. Voisiko heitä edes kuvitella minkään muun näköisiksi? Taidemuseo Meilahden näyttelyn ansiosta pääsemme tutustumaan hahmojen kuvittajaan, Ilon Wiklandiin, hentoon naiseen, joka itsekin on kuin yksi piirtämistään satuhahmoista.
Kerro, miten kirjan henkilö saa ulkonäkönsä.
"Ensin tietysti luen tekstin monta, monta kertaa. Sen jälkeen kuvittelen mielessäni niin paljon, että toisinaan en pysty edes iltaisin nukahtamaan, kun mietin, miten jonkun hahmon tai kohdan piirtäisin. Saatan jopa tehdä kokonaisia kirjan sivuja mielessäni valmiiksi. Vasta sitten nukahdan rauhoittuneena. Suurin osa työstäni on pohtimista, koska en voi ryhtyä piirustuspöytäni ääreen piirtämään, jos en tiedä mitä piirtäisin. Sen jälkeen, kun kuva on mielessäni selvä, ei henkilöiden piirtäminen tuota ongelmia."
Ilon Wiklandin yhteistyö Astrid Lindgrenin kanssa alkoi 1950-luvun alussa. Wikland tarvitsi työtä ja hän marssi suureen lastenkirjakustantamoon (Rabén&Sjögren), jossa satukirjailija Astrid Lindgren sattui olemaan kustannuspäällikkönä. Ilon Wikland saapui kustantamoon juuri samalla hetkellä kun Lindgrenin uusimmalle kirjalle Mio, poikani Mio tarvittiin kuvittajaa.
Wikland kertoo, että Astrid Lindgrenin kanssa oli hyvin hauska työskennellä, ja he olivat yleensä hahmojen ulkonäöstä yhtä mieltä. "Ainoastaan Katto-Kassisen ja Ronja ryövärintyttären ulkonäöstä olimme eri mieltä. Varsinkin Katto-Kassista mietimme pitkään: Pitäisikö hänen olla pikku poika vai aikuinen mies? Vihdoin Pariisissa ollessani näin kauppahallien luona pienen, pullean, pystytukkaisen miehen. Hän oli ilmiselvä Kassinen!"
Miten piirrät, Ilon? Työskenteletkö joka päivä säännöllisesti vai piirrätkö missä vain ja milloin vain?
"Työskennellessäni uuden kirjan parissa katselen koko ajan uteliaasti ympärilleni. Piirrän mielelläni luonnoksia ulkona kaupungilla." Wikland käyttää myös valokuvaamista apuna työstäessään hahmojaan.
"Kotonani on suuri ateljee työskentelyäni varten. Työskentelen mieluimmin aamuisin ja aamupäivisin. Kesäisin saatan aloittaa piirtämisen varhain, jo seitsemän aikoihin. En pidä tietokoneista, enkä työstä hahmojani tietokoneen avulla. Mielestäni olen itse parempi piirtäjä kuin tietokoneet. Kun käytän kuvissani väriä, haluan aina työskennellä päivänvalossa enkä sähkövalossa."
Mitä värit merkitsevät sinulle?
"Muistelen usein, miten nuorena käydessäni taidekoulua opettajamme arvioi minun ja ystäväni Margaretan taitoja. Margaretalle opettaja sanoi, että sinä et osaa piirtää, mutta käytät fantastisia värejä. Minulle opettaja sanoi, että sinä osaat kyllä piirtää, mutta sinä et osaa käyttää värejä. Kesti todella kauan että pääsin sen lauseen yli. Nykyään en enää välitä siitä. Mutta edelleen pidän valtavasti piirtämisestä, ihan mustalla ja valkoisella. Se on mielestäni ehkä vielä hauskempaa kuin työskentely värien kanssa."
Ilon Wiklandin omasta elämästä kertoo kirja "Pitkä, pitkä matka", jonka tekstin on kirjoittanut Rose Lagercrantz. Kirjassa kerrotaan pienen Ilonin matkasta sodan keskellä Virosta Ruotsiin. Kirjan ilmestyessä vuonna 1995 se herätti Ruotsissa paljon keskustelua, sillä Wikland kertoo tarinassaan sotaan liittyvistä pelottavista ja uhkaavista asioista. Voiko lapsille kertoa mitä sota on? Ilon Wikland sanoo kirjan toimineen hänelle jonkinlaisena terapiana ja toivoo että se voisi toimia samoin myös muille siirtolaislapsille.
Mikä on mielikuvituksen merkitys nykymaailmassa?
"On hyvin tärkeää, että ihmiset lukisivat kirjoja, sekä lapset että aikuiset. Lukiessa pääsee eroon itsestään ja oppii ymmärtämään miten muut elävät ja ajattelevat. Luin itse lapsena paljon, vaikka Virossa sodan aikana ei ollut paljon lasten kirjoja. En muista lukeneeni yhtään ainoaa lasten kuvakirjaa. Mutta H.C. Andersen oli suuri suosikkini, sitten luin myös Grimmin satuja ja virolaisia kansansatuja. Näissä satukirjoissa saattoi olla joitakin mustavalkoisia kuvia. Luettuani lasten kirjat ja satukirjat luin aikuisten kirjoja. Vaikka en ymmärtänytkään niistä kaikkea, luin siitä huolimatta."
Teksti: Anna-Kaisa Rastenberger
|
Ilon Wikland
Kuva: Per Arvidsson/
Tre fotografer AB |
