After Image: Cindy Sherman, Francesca Woodman, Simryn Gill, Ana Mendieta

Lisätietoa Simryn Gillistä ja Ana Mendietasta


 

SIMRYN GILL

Simryn Gill (s.1959) on syntynyt Singaporessa, kasvanut Malesiassa ja asuu nykyisin Australiassa. Ei siis ole ihme, että monikulttuurinen taiteilija käsittelee teoksissaan ihmisen suhdetta ympäristöön ja ympäröivään kulttuuriin. Molemmat näyttelyn teokset Kasvillisuutta ja Dalam käsittelevät samoja teemoja: Miten käsitys omasta itsestä syntyy ja miten sopeutua uuteen ympäristöön? Miten ollaan sisällä kulttuurissa ja millaista on olla ulkopuolinen, muukalainen?

Kasvillisuutta-sarjan valokuviin taiteilija etsi Etelä-Teksasin erämaista paikallisia kasveja, muokkasi ne päähineiksi ja kuvasi sitten itseään kasvien keruupaikoilla. Kasvottomat ”kasvi-ihmiset” ovat ihmisen yrityksiä sulautua luontoon. Taiteilija on käyttänyt aikaisemmissakin teoksissaan kasveja vertauskuvallisesti pohtiessaan kulttuurin ja ympäristön vaikutusta minäkuvaan. Gillin teokset puhuttelevat katsojaa usein myös huumorin keinoin.

Malesian kielen Dalam tarkoittaa sisätilaa, sisäpuolta, syvää – niin psykologisessa kuin arkkitehtonisessakin merkityksessä. Dalam-teosta varten Simryn Gill kuvasi 258 malesialaista olohuonetta. Tuntemattomien ihmisten kodeissa taiteilija pyrki pitämään kuvausolosuhteet mahdollisimman samanlaisina kerta toisensa jälkeen ja otti kustakin kodista ainoastaan yhden kuvan. Dalam-teoksessa esitetään ne kaikki mitään muuttamatta tai pois jättämättä. Kuvat antavat katsojan kurkistaa toisen ihmisen yksityisyyteen. Mitä kuvien huoneet ja niiden sisustus kertovat asukkaista, mitä ne kertovat malesialaisista? Kuvatessaan tuntemattomien ihmisten koteja taiteilija teki samalla matkaa itseensä ja juuriinsa. Palatessaan lapsuutensa Malesiaan, hän oli muukalainen, jonka oli voitettava tuntemattomien luottamus päästäkseen heidän koteihinsa.


Kuva Simryn Gillin teoksesta Kasvillisuutta Vegetation, 1999

ANA MENDIETA

Kuubalainen Ana Mendieta (1948-1985) työsti koko lyhyen uransa ajan naisen vartaloa ja omaa kehoaan. Siluetaksi (suom. siluetti) nimeämässään valokuvasarjassa näkyy hiljalleen maisemasta katoava naisen jälki. Mendieta piirsi toistuvasti naisen muodon maisemaan käyttäen hyväkseen luonnonmateriaaleja, muun muassa kiviä, kukkia, vettä, tulta, jäätä ja verta. Silueta-sarjan töistä muodostui Mendietalle tyypillinen muotokieli, jonka avulla hän käsitteli kaikille naisille tuttuja kokemuksia ja aiheita.

Ana Mendietan valokuvasarjassa Nimetön, kasvokarvoituksen siirrännäinen taiteilijan miespuolinen ystävä ajaa partansa ja viiksensä. Mendieta kiinnittää karvat omiin kasvoihinsa. Tämän satiirisen vertauskuvan voi tulkita symboloivan miehen vallan siirtämistä naiselle. Ana Mendieta oli niiden tiedostavien naisten joukossa, jotka 1960- ja 70-luvuilla heräsivät puolustamaan naisten oikeuksia. Taiteilija halusi herättää tiedotusvälineiden väkivallan turruttamat mielet performansseillaan. Hän mm. meni syrjäisiin paikkoihin makaamaan siten, että hänen ruumiinsa saattoi löytää sattumalta, aivan kuten raiskauksen tai murhan uhrin. Näin katsoja saattoi kokea tilanteen todellisen kauheuden. Mendieta tallensi performanssinsa kuvasarjoille ja videolle.

Työskennellessään Amerikassa Mendieta ikävöi synnyinmaataan Kuubaa. Kuuban monimuotoinen kulttuuri vaikutti taiteilijaan jo lapsena ja opetti hänelle, että elävä maa antaa ihmiselle hänen voimansa. Mendieta käytti teoksissaan toistuvasti hyväkseen Kuubassa säilyneiden afrikkalaisten uskontojen elementtejä. Niissä luonnonuskontojen rituaalit ovat mukautuneet katolilaiseen pyhimyskulttiin. Mendietan teosten moninaiset lähtökohdat avaavat katsojalle mahdollisuuksia tulkita niitä sekä taiteellisista, naisellisista, poliittisista että moraalisista näkökulmista.  


Kuva Ana Mendietan teoksesta Nimetön (Kasvokarvoituksen siirrännäisiä), 1972/1997

 


Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 8.9.2004