TIETOA TIIVIISTI

KUVATAITEILIJA

”Maalaaminen on kaikkein tärkeintä, ja se on niin tärkeää, että minun on mahdotonta kertoa siitä julkisuudelle”, sanoi Tove Jansson vuonna 1951. Tove Jansson oli perinyt isältään vakavan ja kunnioittavan asenteen taidetta kohtaan. Maalaustaiteen perinteiset perusarvot, valon ja värin tutkiminen, sommittelun rytmi ja maalauksellisuus olivat Janssonille tärkeitä, eikä hän tempautunut muotivirtojen vietäväksi. Vuodesta 1943 vuoteen 1976 hän esiintyi taidemaalaarina lukuisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä.
1940-luku oli Tove Janssonille menestyksen aikaa maalaustaiteilijana. Läheiseksi kokemissaan maalauksen lajeissa, asetelmissa ja kukkamaalauksissa, hän ryhtyi kokeilemaan pelkistäen aiheitaan rohkeasti. Janssonin maalauksissa rajat asetelmien, sisäkuvien, henkilötutkielmien ja sisältä ikkunan läpi nähtyjen maisemien välillä eivät ole yksiselitteisiä, vaan tapoja tulkita aiheita. Huolimatta Janssonin maalausten realistisesta ulkonäöstä niitä ei aina ole syytä pitää tarkkoina kuvauksina todellisuudesta. Taiteilija saattoi lisätä kotikaupunkinsa näkymiin Etelä-Euroopan maisemia tai muuttaa maalaamansa henkilökuvan kasvot mallin poistuttua paikalta.
Tove Jansson maalasi monia tarkkoja henkilötutkielmia, joiden joukossa hänen omakuvansa. Taiteellisen tyylin muutosten ohella niissä näkyy Janssonin kyky vangita kuvaan psykologinen näkemys, milloin karikatyyrin, milloin rohkean pelkistämisen avulla.

KUVANVEISTÄJÄN JA KUVITTAJAN TYTÄR

Jos äiti on piirtäjä ja isä kuvanveistäjä, ei ole ihme, jos taide on läsnä myös perheen kotona ja lasten arkipäivässä. Tove Janssonin äiti oli kuvittaja ja pilapiirtäjä, kirjankansien ja postimerkkien suunnittelija Signe ”Ham” Hammarsten Jansson (1882-1970) ja hänen isänsä kuvanveistäjä Viktor Jansson (1886-1958). Tove oli perheen kolmesta lapsesta vanhin. Hänen jälkeensä syntyi kaksi poikaa Per-Olov ja Lars, jotka myös suuntautuivat taidealoille.
Janssonin perhe asui Toven lapsuuden ajan Viktor Janssonin ateljeessa Helsingin Katajanokalla. Kuvanveistoateljeen nurkkaan rakennetulla parvella Tove nukahti piirtävän äitinsä kynän rapinaan. Toven vanhemmat tekivät töitä kotona ja taiteesta myös keskusteltiin paljon. Vaikka vanhemmat tunsivat taiteen tekemisellä tienatun elannon niukkuuden, ei heidän hieman alentuva asenteensa porvarillisia ammatteja kohtaan voinut olla vaikuttamatta lapsiin. Kuvat, taide ja isän taiteilijaystäville järjestetyt ”hipat” olivat niin olennainen osa Toven elämää, että hän sääli lapsia, jotka eivät asuneet ateljeessa ja joiden kotona ei omistauduttu taiteen tekemiselle.
Kansalaissodan aiheuttaman alakulon ja perheen kasvun myötä Janssonin perheen vanhempien välinen roolijako vahvistui: Signe edusti kodikkuutta ja aineellista turvallisuutta kun taas Viktor henki seikkailuja ja arjen ylittäviä mahdollisuuksia.

SEINÄMAALAUKSET – HYVÄN TUULEN MIELIKUVITUSMAISEMIA

Tove Janssonin julkisiin tiloihin tarkoitettujen seinämaalausten tavoitteena on saada katsojat hyvälle tuulelle. Julkisten tilojen taide merkitsi kontaktia uuteen haastavaan yleisöön. Koulutettujen taiteentuntijoiden sijaan taiteilija halusi maalauksillaan lähestyä tilojen jokapäiväisiä käyttäjiä. Janssonin seinämaalausprojektit poikkesivat aiheiltaan ja käsittelytavoiltaan hänen muusta tuotannostaan ja niissä yhdistyvät hänen kertojan- ja kuvittajantaitonsa. Aiheina maalauksissa on usein juhlia ja satumaisemia, jotka houkuttelevat katsojan kehittämään kuvasta oman tarinansa. Seinämaalauksissaan Jansson kuvaa aiheitaan dekoratiivisesti, eli muodostaa kuva-aiheista kiehtovia pintoja, joiden silkasta koristeellisuudesta katsoja saattaa nauttia.

Kymmenen vuoden aikana 1940-luvun puolivälistä vuoteen 1955 asti Tove Jansson toteutti yksitoista kookasta ja työlästä seinämaalausta ympäri Suomea. Taiteilijan seinämaalauksista huomattavimpia ovat maalaukset Helsinkiin Auroran lastensairaalaan, Teuvan kirkon alttaritaulu ja Helsingin kaupungintalon ravintolan eli Kaupunginkellarin freskot, jotka voi nykyään nähdä Helsingin ruotsinkielisen työväenopiston aulassa.

ABSTRAKTIT MAALAUKSET

Ei-esittävä maalaustaide löi itsensä Suomessa todella läpi vasta 1950-luvun lopulla, vaikka se oli innostanut monia taidemaalareita jo vuosikymmenen alusta lähtien. Tove Jansson oli koko vuosikymmenen ylityöllistetty sarjakuva-, kuvitus- ja seinämaalaustöissään, mutta ehti siitä huolimatta varovaisesti kokeilla maalauksissaan uusia ilmaisukeinoja. Janssonin pelkistäessä ja yksinkertaistaessa aiheitaan ne liukuivat vähitellen yhä kauemmaksi tunnistettavista asioista. Väri irtaantui aiheesta ja maalauksen pinnan vaikutelma korostui. Täysin abstrakteja teoksia Tove Jansson ryhtyi kuitenkin maalaamaan vasta 1960-luvun puolessa välissä, jolloin abstraktin taiteen suurin into Suomessa oli jo laimennut ja uudet taidemuodot toivat esittäviä kuvia taas takaisin taiteeseen. Siitä huolimatta, että arvostelu oli Tove Janssonin maalauksille hyvin suopea, hän itse piti omaa myöhäistä abstraktismiaan puutteena.

Maalatessaan abstrakteja teoksia Tove Jansson työskenteli samoin kuin esittävien aiheiden kanssa. Lähtökohtana oli yleensä joku konkreettinen aihe, vaikkapa vain mielessä kuviteltu näkymä. Usein maalausten nimet paljastavatkin kuvien kohteet. Toisinaan taiteilija saattoi muuttaa teoksen sisältöä sitä maalatessaan, tai kääntää koko teoksen ylösalaisin, kun keskeneräinen maalaus toi hänen mieleensä jotain muuta. Janssonin maalausten abstraktisuuden aste vaihtelee maalauksesta toiseen ja esittävä aines on usein hiipinyt mukaan kuviin.

Abstrakti kausi oli Tove Janssonille merkittävä välivaihe. 1970-luvun puolessa välissä hän palasi takaisin esittävään maalaukseen. Taitavan värienkäytön ja pilapiirtäjän terävyyden lisäksi nämä maalaukset osoittivat Tove Janssonin hallitsevan nyt myös abstrahoinnin niin halutessaan.

MUUMIKUVITUKSET VAIN JÄÄVUOREN HUIPPU

Varhaisella muumihahmolla oli kapea kuono ja pieni suu, sarvia muistuttavat korvat ja pitkä häntä. Se oli luonteeltaan vihainen ja riidanhaluinen. Tove Janssonin piirtämä hahmo esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1943 Garm-lehteen tehdyssä kuvituksessa. Kuvassa muumihahmo vilisti eläinlaumassa yhdessä pikkupirujen, norsujen, käärmeiden, mammutin ja piippua polttavan krokotiilin kanssa. Muumi muuttui vähitellen kiltimmäksi, pehmeämmäksi ja kasvoi kooltaan, kun muumikirjat alkoivat vuodesta 1945 lähtien ilmestyä.

Tekstien kuvittaminen piirroksin oli Tove Janssonin tapa jo lapsuuden päiväkirjoista lähtien. Myöhemmin hän saattoi koristaa virallisetkin liikekirjeensä kujeellisin kuvin. Muumikirjojen kuuluisia kuvia edelsi vuosikymmenien kuvitustyö eri aikakauslehtiin. Tulojen lisäksi kuvitustyöstä oli apua Tove Janssonin taiteelle, koska se antoi rutiinia tekniikassa ja sommittelussa. Kuvittaminen opetti kuvallistamaan tekstiä: taito kehittyi huippuunsa sarjakuvissa ja muumikuvituksissa.

Muumikirjojen lisäksi Tove Jansson on kuvittanut myös muita satu- ja seikkailukirjoja. Kielellisistä leikeistä innostunut Jansson kuvitti vuonna 1959 Levis Carrollin kirjan The Hunting of the Snark ja vuonna 1966 Liisa ihmemaassa. Kiinnostava on myös Tove Janssonin J.R.R. Tolkienin Lohikäärmevuori / Bilbo - erään hobbitin seikkailu –teoksen kuvitus vuodelta 1962.  

GARM – RÄKSYTTÄVÄ RAKKI, POLIITTINEN SATIIRILEHTI

Vuonna 1929 poliittinen pilalehti Garm julkaisi 15-vuotiaan Tove Janssonin ensimmäisen piirustuksen. Siitä lähtien yhteistyö lehtimies Henry Reinin päätoimittaman julkaisun kanssa jatkui lehden lopettamiseen asti 1953. Tove Jansson teki Garmiin yhteensä useita satoja kuvituksia. Kansikuvia hän ehti piirtää noin sata.

Garm otti kantaa poliittisen satiirin avulla. Julkaisu vastusti diktaattorimaisia otteita missä tahansa muodossa, ja sen takia alkoholin kieltolaki ja natsismi olivat usein pilkan kohteina. Tove Jansson sitoutui kuvittamansa lehden sisältöön. Hänen piirustuksensa olivat natsi- tai neuvostovastaisuudessaan usein niin teräviä, että sensuuri puuttui niihin. Toisen maailmansodan aikana Jansson käsitteli monia Suomen sisä- ja ulkopoliittisia kysymyksiä: mm. ruoan säännöstelyä ja suomalaisten evakuointia Ruotsiin.

Tove Janssonin Garm-piirustuksissa esiintyy muumikirjoista tuttujen hahmojen luonnoksia. Jansson käytti aluksi muumin näköistä hahmoa omana tunnuskuvanaan ja siitä tuli osa Garmin vakituista hahmogalleriaa, johon kuului mm. Toven äidin Signe Hammarsten Janssonin piirtämä mulkosilmäinen, räksyttävä Garm-koira, skandinavisen mytologian manalan vartija.

MUUMISARJAKUVAT

Tove Janssonin kyky saada kuva ja sana tekemään yhteistyötä tulee valloittavasti esiin muumisarjakuvissa. Ensimmäinen muumikirja Småtrollen och den stora översvämningen, (jonka suom. käännös Muumit ja tuhotulva julkaistiin vasta 1991) oli ilmestynyt vuonna 1945, kun Tove Janssonia pyydettiin vuonna 1947 tekemään sarjakuva suomenruotsalaiseen Ny Tid -lehteen. Luonnonmullistuksia kohtaavista muumeista kertovaa sarjakuvaa julkaistiin lehdessä vain puolen vuoden ajan, sillä muumien porvarillisina pidetyt tavat ärsyttivät sosialistisen lehden lukijoita.

Muumisarjakuvien kansainvälinen tarina alkoi 1950-luvun alussa, kun englantilainen Associated Newspapers ehdotti Tove Janssonille, että muumiperheen hahmoja saattaisi käyttää myös aikuisille suunnatuissa sarjakuvissa ironisoimaan muka-sivistynyttä elämäntapaamme. 1950-luvun alussa englanniksi julkaistut muumikirjat olivat olleet menestys. Syksyllä 1954 muumi-sarjakuva alkoi ilmestyä englantilaisessa The Evening News –sanomalehdessä ja levisi sieltä nopeasti moniin lehtiin. Tove Janssonin lisäksi muumisarjakuvia teki hänen nuorempi veljensä Lars Jansson, joka oli alusta asti mukana kääntämällä sarjakuvien tekstit englanniksi. Vähitellen Lars ryhtyi Toven avuksi myös käsikirjoittamaan sarjakuvia, jotka Tove piirsi. Lars otti lopulta sarjakuvat piirtääkseen kun Toven sopimus päättyi 1959 ja jatkoi yksin vuoteen 1975 asti. Uusi mullistus tapahtui vielä 1990-luvun alussa, jolloin japanilaisten tekemä tv-sarja synnytti maailmanlaajuisen muumibuumin.

Teksti: Anna-Kaisa Rastenberger 

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 8.9.2004