HC BERG - Vuoden nuori taiteilija 2007
5.12.2007 - 3.2.2008

 

 
 

 

 

 

Miten ihminen näkee? Mitkä ovat näkemisen rajat? Missä kuva oikeastaan syntyy? Vuoden nuori taiteilija Hans-Christian Berg (s. 1971 Espoossa) tutkii teoksissaan havaitsemiseen liittyviä kysymyksiä.

Bergin taide haastaa arkisia katsomisen ja näkemisen tapoja muun muassa optisten illuusioiden kautta. Materiaalin ja valon vuorovaikutus tarjoaa katsojalle yllätyksiä ja oivalluksia: elottomasta esineestä löytyy muuttuvuutta. Heijastusten kautta myös katsoja tulee osaksi taideteosta.

HC Berg on koulutukseltaan sekä kuvanveistäjä että keramiikka- ja lasitaiteilija. Hän hyödyntää teoksissaan teollisia valmistusmenetelmiä ja uusia innovaatioita mutta myös perinteisiä taideteollisia tekniikoita kuten lasinpuhallusta. Viimeistellyt teokset syntyvät useiden ammattilaisten ja alihankkijoiden yhteistyönä. Materiaaleina ovat lasi, teräs, alumiini ja muovit.

Tämä näyttely esittelee valikoituja paloja HC Bergin 2000-luvun tuotannosta. Näyttely on ollut toisessa muodossa aiemmin esillä Tampereen taidemuseossa sekä Pohjanmaan museossa Vaasassa. Nyt mukana on useita ennen näkemättömiä teoksia.

Vuoden nuori taiteilija on Tampereen taidemuseon ja Tampereen kaupungin järjestämä tapahtuma, jonka tarkoituksena on tuoda esiin nuoria, lahjakkaita taiteilijoita ja kiinnittää huomiota uuden suomalaisen kuvataiteen ilmiöihin. HC Berg on järjestyksessä 23. vuoden nuori taiteilija.

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 7.12.2007

Linkit


Yhteystiedot:Tamminiementie 6, Helsinki 25, PL 5400, 00099 Helsingin kaupunki Puh. (09) 310 87031, faksi (09) 310 87030
Avoinna: ti-su 11-18.30, ma suljettu
Liput: Normaali pääsylippu 8e.
Normaali alennuslippu 6e.
Alle 18 v. ilmaiseksi!
Perjantaisin ilmainen sisäänpääsy. Muutokset lippujen hinnoissa mahdollisia!