Henri Cartier-Bresson: Eurooppalaisia
12.01.2000 - 30.04.2000

 

 
 

 

 

 

Eurooppalaisia

Helsingin kaupungin taidemuseon Henri Cartier-Bressonin Eurooppalaisia –näyttely käsitti 185 mustavalkovalokuvaa 1920-luvulta aina vuoteen 1998 asti. Henri Cartier-Bresson on kuvannut ihmisiä ja tapahtumia ympäri maailmaa, mutta on aina ollut ennen kaikkea eurooppalaisuuden kuvaaja. Näyttelyssä esitteli Cartier-Bressonin kuvia Euroopan maiden ihmisistä yli puolen vuosisadan ajan perspektiivissä: sodan runtelema ja siitä toipuva manner nykypäivän moninaiseen elämänmuotoon asti.

Henri Cartier-Bresson (s. 1908) on vuosisatamme huomattavimpia valokuvaajia, jonka merkitys ja vaikutus kokonaiselle valokuvaajasukupolvelle on ollut mittaamaton. Hänen uransa on kestänyt jo yli kuusikymmentä vuotta ja jatkuu edelleen, tosin viime vuosikymmeninä hän on keskittynyt enemmän maalaamiseen valokuvaamisen sijaan.

Cartier-Bresson on sanonut valokuvauksen olevan hänelle kuin pikaista piirtämistä: hyvän valokuvan salaisuus on se, että unohtaa ylipäätään käyttävänsä kameraa. Toisaalta Cartier-Bresson on korostanut ”ratkaisevan hetken” merkitystä valokuvauksessa: kuvaaja pyrkii pysäyttämään liikkeen juuri oikealla hetkellä; silloin kun tapahtuman eri osaset ovat silmänräpäyksen hetken tasapainossa keskenään.

Cartier-Bresson käyttää kevyttä, nopeasti latautuvaa Leica-merkkistä kameraa. Hän kuvaa mustavalkofilmille, ei koskaan käytä salamaa, lavasta kuvattavia tilanteita eikä retusoi tai suurenna kuvistaan osia jälkeenpäin.

Näyttely kuului photo.doc –tapahtumaan, joka oli osa Helsingin kulttuurikaupunkivuoden 2000 ohjelmistoa. Tämä näyttely järjestettiin ensimmäisen kerran Pariisissa Maison Europenne de la Photographie'ssa Fondation d'Enterprisen du Reader's Digestin (Ranska) tuella.

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 23.7.2001

Linkit


Yhteystiedot:Tamminiementie 6, Helsinki 25, PL 5400, 00099 Helsingin kaupunki Puh. (09) 310 87031, faksi (09) 310 87030
Avoinna: ti-su 11-18.30, ma suljettu
Liput: Normaali pääsylippu 8e.
Normaali alennuslippu 6e.
Alle 18 v. ilmaiseksi!
Perjantaisin ilmainen sisäänpääsy. Muutokset lippujen hinnoissa mahdollisia!