Lisätietoa näyttelystä Mera info om utställningen

Suomen taide 1970-luvulla

Suomen taidekenttä oli 1970-luvulla monimuotoinen. Edellisen vuosikymmenen räväkkä poptaide jäi taka-alalle, ja taiteilijat kiinnostuivat sen sijaan todellisuuden suorasta kuvaamisesta. Arkisten ja intiimien aiheiden lisäksi monille ajan taidesuuntauksille oli tunnusomaista yhteiskunnallinen osallistuvuus ja kantaaottavuus. Tämä usein hyvin poliittinenkin taide suosi realistista kuvaustapaa. Aiheina olivat usein muun muassa työläiset, joita kuvattiin ihannoivaan sävyyn työnsä äärellä.

1970-luvulla Suomeen rantautui Yhdysvalloissa syntynyt fotorealistinen maalaustyyli, jossa lähtökohtana toimi valokuva. Osa fotorealistisista teoksista oli yhteiskuntaa kommentoivia, osa taas keskittyi tekniikkaan ja valokuvan kaltaisen vaikutelman luomiseen.

Myös käsitetaiteilijat reagoivat ajankohtaisiin tapahtumiin, mutta ennen kaikkea he halusivat herättää ajatuksia. Ilmaisukeinoiltaan käsitetaide oli realistista esitystapaa monipuolisempi. Materiaalina saattoi olla valmisesineitä, valokuvia, videoita, karttoja tai vaikkapa kirjoitettua tekstiä. 1970-luvun Suomessa käsitetaidetta edusti lähinnä Elonkorjaajat-ryhmä.

Jo 1950-luvulla vaikuttanut konkretismi oli voimissaan vielä 1970-luvulla. Täysin abstraktissa, ei-esittävässä, taiteessa tärkeitä olivat väri, viiva ja pinta. Konkretismi edusti siis oikeastaan kantaaottavan taiteen vastakohtaa. 1960-luvulla esille noussut naivismi kasvatti suosiotaan 1970-luvulla. Naivistitaiteilija pyrkii aiheen todenmukaiseen kuvaukseen, mutta jättää muun muassa mittasuhteet huomioimatta. Joskus myös naivistiset teokset kommentoivat yhteiskuntaa, tosin usein humoristisella otteella.

Konsten i Finland på 1970-talet

1970-talets konstfält i Finland var mångsidigt. Det föregående årtiondets fräsiga popkonst hamnade i bakgrunden och istället blev konstnärerna intresserade av att direkt skildra verkligheten. Utöver vardagliga och intima motiv var ett samhälleligt engagemang och ställningstagande karaktäristiskt för många av tidens konstinriktningar. Denna ofta mycket politiska konst använde ett realistiskt skildringssätt. Motiven var ofta bl.a. arbetare som avbildades vid sitt arbete i idealiserande stil.

På 1970-talet nåddes Finland av fotorealismen, en målningsstil med upphov i USA med fotografiet som utgångspunkt. En del av de fotorealistiska verken tog ställning till och kommenterade samhället medan andra konstnärer snarare var intresserade av själva tekniken och möjligheterna att skapa fotoliknande målningar.

Även konceptkonstnärerna ville ta ställning till aktuella händelser men framför allt ville de väcka tankar. Konceptkonsten var mångsidigare till sitt uttryckssätt än det realistiska framställningssättet. Materialet kunde bestå av färdiga föremål, fotografier, videor, kartor eller t.ex. skriven text. I Finland representerades 1970-talets konceptkonst närmast av gruppen Elonkorjaajat (Skördemännen).

Konkretismen som verkade redan på 1950-talet levde vidare ännu på 1970-talet. I fullkomligt abstrakt, icke-föreställande, konkretistisk konst är färg, linje och yta det viktigaste. Konkretismen representerade egentligen motsatsen till den samhällsengagerade konsten. Naivismen, som kom på 1960-talet, fortsatte att vara populär också på 1970-talet. En naivistisk konstnär strävar efter att avbilda motivet korrekt men låter bli att beakta bl.a. proportioner. Ibland tar naivistiska målningar också ställning till samhället, ofta visserligen med ett humoristiskt grepp.

Realismin taakse

Koko 1970-luvun ajan puhuttiin kuvataiteiden yhteydessä paljon realismista. Vaikka ei-esittävän taiteen kannattajat työskentelivät ahkerasti ja osallistuivat keskusteluun puolustaen omaa taidettaan, realistinen ilmaisu oli aikakauden valtalinjaa.

Esittävän kuvan alueella alkoi kuitenkin syntyä myös teoksia, jotka eivät ensisijaisesti viitanneet ulkoiseen todellisuuteen. Osa taiteilijoista kääntyi katsomaan sisäisiä näkyjään tai käytti teosten lähtökohtana tarinoita ja vanhoja myyttejä. Kuviin ilmestyi fantasiaa, huumoria, mystisiä tunnelmia ja absurdisti nähtyä ympäristöä.

Muuttuvan yhteiskunnan ja lisääntyvän julkisen hallinnon paineessa ihmiset kiinnostuivat psykologiasta ja yksilön persoonallisista tunnoista. Populaari- ja nuorisokulttuurin nousu antoi uudenlaisen mallin kapinointiin ja henkilökohtaisen tyylin korostamiseen. Nopeasti modernisoituvan ympäristön vastapainona 1970-luvun kulttuurissa oli myös pyrkimystä menneen ajan romantisoimiseen, nostalgiaan. Kansanperinteestä sekä vanhoista esineistä tuli uusia kiinnostuksen kohteita. Innostus menneisiin aikoihin alkoi vähin erin näkyä myös kuvataiteessa.

Bakom realismen

Under hela 1970-talet talades det mycket om realism i samband med bildkonsten. Även om anhängarna av icke-föreställande konst arbetade flitigt och deltog i debatten och försvarade sin egen konst, var den realistiska framställningen ändå tidens huvudströmning.

Inom den föreställande konsten började man emellertid se verk som inte i första hand skildrade den yttre verkligheten. En del konstnärer vände blicken mot sina inre visioner eller utgick från berättelser och gamla myter i sina verk. Fantasi, humor, mystiska stämningar och absurda visioner av omgivningen dök upp i konstverken.

Pressade av samhällets förändringar och den växande offentliga förvaltningen vaknade människors intresse för psykologi och individens personliga känslor. Populär- och ungdomskulturens uppsving gav en ny modell för att revoltera och för att framhäva sin personliga stil. 1970-talets kultur innehöll också, som motvikt till omgivningens snabba modernisering, en strävan efter romantisering av svunna tider, nostalgi. Folktraditioner och gamla saker blev föremål för nytt intresse. Småningom började entusiasmen över svunna tider också synas i bildkonsten.

 

Parisuhteen uudet roolit

Naisen ja miehen roolit muuttuivat monin tavoin 1970-luvulla. Laki lasten päivähoidosta lisäsi lastenhoitopaikkoja kymmenillä tuhansilla ja mahdollisti yhä useampien naisten osallistumisen työelämään. Tämän seurauksena alettiin keskustella myös kotitöiden uudelleenjakamisesta miesten ja naisten kesken. Äitiyslomaa pidennettiin kuuteen kuukauteen vuonna 1974, ja isyysloma tuli mahdolliseksi vuosikymmenen lopulla.

Maalta muuttaminen erotti kaupunkeihin asettuvat nuoret parit suvun kontrollista. Yhteen meneminen ja eroaminen oli aiempaa helpompaa. Toisaalta maalta muuttaminen merkitsi tutun yhteisön luoman turvan menettämistä. Yksinäisyydestä tuli monen arkipäivää, ja syrjäytyneisyys alkoi näkyä kaupunkien katukuvassa. Monet taiteilijat käsittelivät teoksissaan näitä yhteiskunnan muutoksia: miehen ja naisen malleja, perheitä uudenlaisissa tilanteissa ja muun muassa alkoholismin mukanaan tuomia ongelmia.

Nya roller i parförhållandet

Kvinnans och mannens roller förändrades på många sätt på 1970-talet. Lagen om barndagvård ledde till tiotusentals nya dagvårdsplatser och gav allt fler kvinnor möjlighet att delta i arbetslivet. Det här ledde också till en diskussion om en omfördelning av hushållsarbetet mellan män och kvinnor. Moderskapsledigheten förlängdes till sex månader år 1974, och faderskapsledighet blev möjlig i slutet av årtiondet.

När unga par flyttade från landsbygden till städerna hamnade de samtidigt utom släktens kontroll. Det blev lättare än förut att flytta ihop och isär. Men flytten från landet innebar också att de förlorade tryggheten i den bekanta gemenskapen. Ensamheten blev vardag för många, och utslagningen började synas i städernas gatubild. Många konstnärer behandlade de här samhällsförändringarna i sina verk: mans- och kvinnoroller, familjer i nya situationer och problem orsakade av bl.a. alkoholism.



 

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 25.9.2008