3 x Afganistan

Afganistanin lapset


 

Tytöt oppivat Afganistanissa jo varhain, että heidän tehtävänsä on auttaa kotona äitiä, kantaa vettä, tiskata ja hoitaa pienempiä sisaruksia. Tytön koulutusta ei perinteisesti ole pidetty tärkeänä, tyttöhän kuitenkin naitetaan jo 12-14-vuotiaana toiseen perheeseen. Perinteisesti tytön tärkein tehtävä on synnyttää sukuun mahdollisimman monta poikaa.

Kuitenkin juuri Talebanin määräys sulkea tyttöjen koulut aiheutti afgaanien keskuudessa erityisen suuren raivon. On perheen asia päättää, käykö tyttö koulua vai ei, tai peittääkö hän itsensä burkalla vai ei. Siihen ei hallituksen pidä puuttua.

Ne lapset, jotka kouluikään yltävät, ovat kuitenkin jo onnekkaita. Edelleen joka neljäs afgaanilapsi kuolee ennen kuin hän ehtii täyttää viisi vuotta. Tavalliset, hoidettavissa olevat rokot, ripulit ja influenssat iskevät erityisen ankarina lapsiin, jotka ovat ennestään aliravittuja.
Kansainväliset avustusjärjestöt ovatkin nyt käynnistäneet suuria rokotuskampanjoita eri puolilla maata, ja tietoa sairaan lapsen oikeasta hoidosta yritetään levittää kampanjoiden avulla.

Teksti: Katri Merikallio


Hanna Weselius: Poikia lumisena päivänä (Kabul), 2002.

 


Hanna Weselius: Isä ja lapsi (Shamshatoo), 2002.

 


Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 8.9.2004