Näyttelyn osa-alueet

INTIAN POPULAARIKULTTUURI

India Express –näyttelykokonaisuuden sydämen ja lähtökohdan muodostaa delhiläisen professori Jyotindra Jainin kokoama näyttely Intian populaarikulttuuri – maailman valloitus kuvana. Näyttelyssä käydään läpi intialaisen populaarikuvaston kehittyminen 1800-luvun lopulla suosioon nousseista Ravi Varman mytologisista painokuvista lähtien. Läpi koko Intian levinneitä jumalkuvia on käytetty ahkerasti myös taloudellisiin ja poliittisiin tarkoituksiin. Niillä on myyty mitä erilaisimpia tuotteita ja tavaroita, ja eri ideologioiden propagoijat ovat valjastaneet ne palvelukseensa. Näyttely kertoo myös populaarikuvaston tärkeästä roolista Intian itsenäistymisprosessin aikana. Esillä on mm. painokuvia, kollaaseja, mainosetikettejä, julisteita, valokuvia ja pienoisveistoksia. Intian populaarikulttuuri –näyttely on ollut aiemmin esillä myös Haus der Kulturen der Welt –keskuksessa Berliinissä sekä Delhin ja Mumbain modernin taiteen museoissa.

Intiassa matkaava ei voi välttyä törmäämästä jumalia – ja muita palvottuja sankareita -esittäviin painokuviin. Tuhansia erilaisia kuvia myydään kadunvarsilla ja kojuissa, ja niitä voi olla esillä kaikkialla mistä vain löytyy vapaata seinäpintaa. Museossa on esillä myös kavalkadi suoraan Intiasta hankittuja uusia kalenterikuvia.

BOLLYWOOD

Populaarikulttuuria edustaa myös näyttelyyn liittyvä Bollywood-osasto. Bollywood-elokuvat ovat useimmiten musikaaleja, joissa tanssi- ja laulunumerot vuorottelevat draamallisten kohtausten kanssa. Tähtikultti on voimissaan maassa, jossa elokuvien säkenöiviä sankareita ja sankarittaria palvotaan jumalten kaltaisina. Mytologisia viittauksia löytyykin paitsi jumaltaruihin pohjautuvista elokuvista, myös aivan maallisia teemoja käsittelevistä filmeistä.

Näyttelyssä on esillä värikäs valikoima sekä vanhoja että uusia elokuvajulisteita. Bollywoodin glamourkuvaston ohella esitellään myös vakavamman taide-elokuvan visuaalista maailmaa. Lisäksi näyttelyssä esitetään elokuvakriitikko Amrit Gangarin kuratoimaa parikymmenminuuttista koostetta, joka näyttää välähdyksiä suosituista intialaisista elokuvista.

Monimetrisiä elokuvajulisteita on Intiassa maalattu perinteisesti käsin. Perinne on nykyään uhanalainen, sillä digitaaliset tulosteet ovat syrjäyttäneet käsinmaalatut jättimainokset lähes kaikkialla maassa. Muutama studio kuitenkin sinnittelee edelleen. Yksi niistä on mumbailainen S. Rehmanin studio, joka toimii Alfred Talkies –nimisen elokuvateatterin yhteydessä ja jossa maalattuja julisteita on mukana näyttelyssä. Maailmalla tunnetuimpiin kuuluva studio on niin ikään mumbailainen Balkrishna Arts. Sen perustaja Balkrishna Vaidya on matkustanut tiiminsä kanssa Helsinkiin maalaamaan suurikokoisia elokuvajulisteita, jotka ovat nähtävillä India Express –näyttelyssä.

SARJAKUVAT

Jo useat sukupolvet ovat oppineet Intian kansalliseeposten Ramayanan ja Mahabharatan tarinoita sarjakuvista. Amar Chitra Katha –kustantamo aloitti mytologisten sarjakuvien julkaisemisen 1960-luvun alussa, ja suosio jatkuu edelleen. Näyttelyssä on esillä Ramayana-aiheisia sarjakuvaoriginaaleja. Eepoksen sankari on yksi Vishnu-jumalan monista inkarnaatioista, prinssi Rama, jonka lapsuudesta ja nuoruudesta piirrostarina kertoo.

NYKYTAIDE JA VALOKUVA

Delhissä asuva Raghu Rai (s. 1942) on Intian tunnetuin valokuvaaja, joka on jo 40 vuoden ajan tallentanut kuviinsa erityisesti kotimaataan ja sen ihmisiä. Intian moninaiset todellisuudet, erilaiset uskonnot, tavat, arkipäivän sattumukset ja tuhansia vuosia vanhat rituaalit ovat hänen valokuvissaan kaikki läsnä. Raghu Rain tunnetuimpia teoksia ovat valokuvasarjat Indira Gandhista (1974), New Delhistä (1983 ja 1994), Bhopalin myrkkykaasuonnettomuudesta (1984), Sikheistä (1984), Taj Mahalista (1986), Kalkutasta (1989), Tiibetistä maanpaossa (1990) ja Äiti Teresasta (1996). Näyttelyssä on esillä Raghu Rain väri- ja mustavalkokuvia usean vuosikymmenen ajalta.

India Express –näyttelyssä on mukana useita nykytaiteilijoita, joiden teokset sivuavat ja kommentoivat näyttelyn teemoja ja kuvastoa. Mumbailaiset taidemaalarit Atul Dodiya (s. 1959) ja Reena Saini Kallat (1973) ovat kiinnostuneita kerronnallisesta ilmaisusta. Heidän teoksissaan ajankohtaiset yhteiskunnalliset aiheet yhdistyvät mytologisiin ja historiallisiin elementteihin. Yksi intialaisen nykytaiteen erityispiirteitä on vahva tietoisuus oman maan visuaalisesta perinteestä – ja tämän perinteen arvostaminen. Länsimaiselle modernismille ominaiseen ”isäntappomentaliteettiin” ei Intiassa juurikaan törmää.

Bangalorelainen Pushpamala N. (1956) käsittelee teoksissaan myös Intian kuvallisia perinteitä, erityisesti tapoja kuvata naista. Hänen yhteistyössä valokuvaaja Clare Arnin kanssa toteuttama installaatio Native Women of South India: Manners and Customs on kokonaisuudessaan esillä näyttelyssä. Hän esiintyy itse useasta valokuvasarjasta ja lavasteista koostuvassa teoksessaan. Pushpamalan innoittajana ovat olleet lukuisat erilaiset naiskuvat: niin perinteisen intialaisen maalaustaiteen naiset kuin kalenterikuvien jumalattaret, poliisikuvien rikolliset sekä mainoskuvien sankarittaret.

Archana Hande (s. 1970) kuuluu mumbailaiseen Open Circle –nimiseen taiteilijaryhmään, joka järjestää näyttelyitä sekä erilaisia julkisia tapahtumia ja tempauksia. Open Circlen taiteilijat suhtautuvat kriittisesti kulutusyhteiskuntaan ja globaalin talouden mukanaan tuomiin lieveilmiöihin. Myös Archana Handen teoskokonaisuuden Tales of the Pata-Chitrakars lähtökohta on sosiaalinen. Hän käsittelee teoksessaan Midnapurin alueen kylissä elävien käärömaalarien elämän ja taiteen yhteiskunnallisia ja poliittisia ulottuvuuksia, mm. naisten sekä vähemmistöjen asemaa Intiassa.

MIDNAPURIN KÄÄRÖMAALARIT

Midnapurin alueella Länsi-Bengalissa on kyläyhteisöjä, joissa useimpien asukkaiden nimi on Chitrakar. Se merkitsee kuvantekijää. Kylissä harjoitetaan ikivanhaa kansantaidetta, pata-maalausta. Kyläläiset tekevät kertomuksellisia käärömaalauksia, joiden aiheet liittyvät hindumytologiaan, yhteiskuntaan ja ajankohtaisiin asioihin. Maalaukset tehdään kasviväreillä pitkänomaiselle paperille tai kovetetulle kankaalle. Taito siirtyy yhteisössä sukupolvelta toiselle. Vastaavia perinteitä tunnetaan eri puolilla Intian itäosia.

Chitrakarit ovat yhtä aikaa runoilijoita, maalareita ja laulajia. Kuvien riimitelty tarina kerrotaan yleisölle laulaen samalla kun maalausta näytetään kuva kuvalta. Alkuaan maalarit kiersivät kuvakääröineen kylästä toiseen kertomassa uutisia, myyttisiä tarinoita ja moraalisia opetuksia. Näyttelyssä on esillä kahden midnapurilaisen maalarin, Manu ja Niranjan Chitrakarin mytologisia ja yhteiskunnallisia kuvakääröjä. Tämän perinteen historiasta kertoo Victoria & Albert Museumin kokoelmiin kuuluva, noin 200 vuotta vanha Ramayana-aiheinen kuvakäärö.

 

KALIGHAT-MAALAUKSET

Kalkutassa (nyk. Kolkata) syntyi 1800-luvulla omaperäinen ja värikäs maalaustyyli, joka sai nimen syntypaikkansa mukaan: kalighat-maalauksia tehtiin ja myytiin basaareissa Kali-jumalattaren kunniaksi rakennetun Kalighat-temppelin ympäristössä. Pyhiinvaeltajille matkamuistoina tarjotut, käsityöläisten tekemät kuvat olivat hinnaltaan edullisia ja tulivat suosituiksi varsin laajan yleisön keskuudessa. Maalausten tuotanto hiipui 1900-luvun alkukymmeninä, jolloin painokuvat syrjäyttivät ne.

Alun perin Kalighat-maalausten aiheet liittyivät hindumytologiaan. Niissä esiintyi jumalia ja jumalattaria sekä heidän inkarnaatioitaan. Myöhemmin mukaan tulivat maalliset ja ajankohtaiset aiheet. Kuvat kommentoivat yhteiskunnallisia asioita ja paikallisia uutisia joskus karikatyyrinomaisestikin – aivan kuten Midnapurin maalareiden kuvakäärötkin. Esillä on runsas valikoima 1800-luvun kalighat-maalauksia Victoria & Albert Museumin kokoelmista.

VEISTOKSET JA FESTIVAALIKULTTUURI

Näyttely esittelee myös Intian upeaa ja perinteikästä veistotaidetta. Tanskan Nationalmuseetin kokoelmista on lainattu lukuisia jumalkuvia, joista vanhimpiin kuuluvat 1100-luvulta peräisin olevat Sarasvatia ja Karttikeyaa esittävät kiviset temppeliveistokset. Klassisia, yleisesti tunnettuja kuva-aiheita edustaa 1700-luvun pronssinen ”tanssin herra”, Shiva Nataraja. Esillä on myös mm. runsaasti koristeltu etelä-intialainen vaunu, jota on käytetty veistosten kuljettamiseen uskonnollisten festivaalien yhteydessä.

Intiassa tunnetaan valtava määrä erilaisia uskonnollisia festivaaleja. Yksi näyttävimmistä juhlista on Länsi-Bengalissa – ja erityisesti sen suurimmassa kaupungissa Kolkatassa - vuosittain vietettävä ’Yhdeksän yön juhla’, Durga Puja. Juhlinnan ja palvonnan kohteena on kymmenkätinen Durga-jumalatar, samanaikaisesti lempeä äiti ja raivoisa taistelija. Durgan kunniaksi pystytetään ympäri kaupunkia kymmeniätuhansia mielikuvituksellisia alttarirakennelmia (pandal), joita monimiljoonainen juhlayleisö kiertää yötä päivää. Alttarilta toiselle kulkemista kutsutaan nimellä pandal hopping. Festivaalialttareidssa kuvataan aina kohtausta, jossa Durga surmaa jumalten maailmaa uhanneen demoni Mahishasuran, ympärillään tyttärensä Sarasvati ja Lakshmi sekä poikansa Ganesha ja Karttikeya.

Yksi näyttelyn kohokohtia on tällainen Durgan alttari, jonka on valmistanut Jitendra Nath Paul & Sons Kumartulissa, Kolkatan perinteikkäässä käsityöläiskorttelissa. Koristeelliset alttariveistokset tehdään edelleen Ganges-joen savesta satoja vuosia vanhojen perinteiden mukaan. Durga-alttarin lisäksi esillä on myös Ganeshan, Lakshmin, Sarasvatin ja Kalin alttariveistokset, jotka on sijoitettu eri puolille museota.

Kolkatalainen valokuvaaja Dev Nayak (s. 1974) on tallentanut jo useiden vuosien ajan Kumartulin käsityöläistaiteilijoiden työtä ja laajemminkin Länsi-Bengalin festivaalikulttuuria. Durga-alttarin yhteydessä on esillä valikoima hänen valokuviaan. Nayak on kuvannut veistosten valmistusprosesseja, toinen toistaan huikeampia alttarirakennelmia ja palvontarituaaleja. Kuvat kertovat jumalkuvien tarinan alusta loppuun: savi nostetaan Gangesista, jonne veistokset festivaalin päätteeksi upotetaan rummutuksen ja mantrojen säestyksellä. Festivaalihuuma välittyy myös näyttelyssä näytettävistä videokoosteista, jotka Erja Pusa on kuvannut Kolkatassa syksyn 2005 Durga Pujan aikana.

 

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 23.2.2006