Olkaa kiltisti - Teoksia kokoelmista

Juha Mäki-Jussila teoksestaan

In Order of Appereance

 

In Order of Appereance -videolla riehuvan nallen omistaa pikkusiskoni. Aiemmin nalle on ollut ihan vaan kotikäytössä. Meidän äitimme oli kova ompelemaan ja 70-luvulla hän ompeli kaikille meidän perheen lapsille nallet. Oma nalleni meni rikki jo pienenä, siitä tuli vähän raajarikko, eivätkä siinä täytteet enää pysyneet sisällä.

Videota tehdessä nallea ei pahoinpidelty. Se vain makasi paikallaan ja minä kuvasin eri kulmista still-kuvia, jotka liitin peräkkäin animaatioksi. Nallen hengittäminen tehtiin niin, että painelin nallen vatsanseutua ja sitä kuvattiin yhtäjaksoisesti. Piti varoa, ettei käteni näy kuvassa. Hengittämisen ääni tulee fairy-purkista, kun sitä puristellaan. Ketsuppipulloa ei voinut edes ajatella, koska äänitys tehtiin tietokoneen sisäisellä mikillä, joten oli olemassa vaara, että ketsuppi olisi sotannut liikaa. Fairylla voitiin vaan pyyhkäistä paikat puhtaiksi.
Ääni on tehty editointivaiheessa erikseen. Videon muuta äänimaailmaa varten keräsin kaikki elokuvien ääniefektit tietokoneelta ja laitoin ne päällekkäin. Ainoa lisäys on junan ääni, joka sattui tarttumaan nauhalle, kun juna äänityshetkellä meni työhuoneen ohi.

Teokseni nimi on In Order of Appereance eli vapaasti käännettynä ”starat esiintymisjärjestyksessä”. Tekstihän tulee kankaalle yleensä aina elokuvan jälkeen ennen lopputekstejä. In order -sanoilla on käsittääkseni myös toinen merkitys, joka tarkoittaa sitä, että on jonkun määräysvallassa. Appereance puolestaan tarkoittaa esiintymisen lisäksi kummitusta. Kun ottaa nämä merkitykset huomioon, teoksen nimi saa uuden sisällön; Kummituksen määräysvallassa.

Videon Nalle makaa television edessä täysin kuvavirran armoilla. Se ei kestä kuvatulvaa, mutta ei voi myöskään lopettaa katsomista. Välillä nalle saa täydellisen hepulin. Välillä näyttää, että se rauhoittuisi, mutta sitten riehunta jatkuu taas. Teokseni liittyy siihen, että tenavat katsovat nykyään hirveän paljon telkkaria. Kyllä nallessa voi tunnistaa tilanteen joskus kotona, jossa lapset on ”kummituksen määräysvallassa”. Olen näyttänyt nallevideon tenaville kotona ja ne inhoavat sitä. Toinen lapsista pelkää sitä ja toisesta se on ihan vastenmielinen.

Eräs tärkeä seikka on, että videoteokseni on luuppi eli se pyörii tauotta. Se viittaa television tapaan suoltaa kuvia. Toisin kun elokuvissa, jossa lopputekstien jälkeen kuva häipyy, saliin syttyvät valot ja katsojien muisti alkaa toimia, TV:n kuvavirrassa kuvat ei koskaan lopu. Muistista ei enää kumpua yhtään mitään, koska sinne kokoajan syötetään vaan lisää. Opettaessani videopajoissa olen seurannut nuorisoa, joka pelaa liikaa tietokonepelejä tai katsoo aivan liian paljon telkkaria. Pajoissa tietokonepelien rooleja toistetaan ja lapset haluavat tehdä väkivaltajuttuja. Mutta ei tämä teokseni ole tarkoitettu nuorison mediakulttuurin alasajoksi. Kuvavirta vaikuttaa kaikkiin, ei ainoastaan lapsiin, vaan ihan kaikkiin.

Teokseni In Order of Appereance sopii hyvin normaalille kiireiselle näyttelyssä hölkkääjälle, se on lyhyt ja voi katsoa seisaaltaan.

----------------------------------------
Juha Mäki-Jussilan 8.7.2002 tehdyn haastattelun pohjalta kirjoittanut Anna-Kaisa Rastenberger


Juha Mäki-Jussila, In Order of Appearance, 2001. Kuva: Juha Mäki-Jussila

 


 


Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 8.9.2004