Jyrki Parantaisen haastattelu

Arja Miller: Miten sinusta tuli valokuvaaja?

Jyrki Parantainen: En oikeastaan muista enää miksi ryhdyin siihen. Aloin opiskella Taikissa 1985. Aluksi opiskelu tuntui olevan vain perusvalokuvausta, maailman tarkkailua ja dokumentointia ulkopuolelta, mikä oli minulle hyvin vierasta. Onneksi seuraavan vuoden alussa Stefan Bremerin kurssilla oli luovempia tehtäviä, joissa etsittiin aiheita omasta mielenmaisemasta. Aloin kiinnostua rakennetusta valokuvasta. Innostuin siitä, että valokuvaamalla voi luoda oman todellisuutensa, mutta mukana samalla säilyy iso pala dokumentaarisuutta.

AM: Keitä tai mitä taiteellisia esikuvia sinulla on?

JP: Olen aina – valitettavasti – seurannut taidetta suhteellisen vähän. Viime aikoina olen löytänyt myös valokuvan lähipiirin ulkopuolelta hengenheimolaisia. Andres Serranon värimaailma on kiinnostava, vaikka en pidäkään hänen itsetarkoituksellisesti tavastaan hätkähdyttää. Vic Munizin kuvat palauttivat muutama vuosi sitten uskoni valokuvaan. Hänen kuvansa tuovat kiehtovasti esiin sen, kuinka valokuvalla voi ottaa haltuun lähes minkä tahansa muun taiteenlajin, puhumattakaan taiteen ulkopuolisesta todellisuudesta. Muita kiinnostavia valokuvaajia minulle ovat mm. elokuvallisia ja lavastuksellisia kuvia rakentava Gregory Crewdson ja pitkän linjan poliittinen maisemakuvaaja Richard Misrach. Läheiset kolleegat ovat toki aina olleet tärkeitä vaikuttajia.

AM: Kuvissasi on usein myös elokuvallista ja näyttämöllistä tunnelmaa, miten paljon saat vaikutteita elokuvista?

JP: Olen alusta saakka saanut paljon inspiraatiota elokuvista: niin sommittelun, valaisun kuin tarinankertomisenkin osalta. Orson Wellesin, David Lynchin ja Peter Greenawayn ohella Tarkovski on ollut minulle tärkeä. Sekä hänen elokuvansa, että hänen kirjoituksensa ovat vaikuttaneet paitsi valokuviini myös taiteilijakäsitykseeni. Tarkovski on kiinnostavasti pohtinut, mikä on taiteen tarkoitus ja mikä on taiteen ja yleisön suhde.

AM: Et kuitenkaan ole ruvennut tekemään elokuvia?

JP: Minua kiehtovat elokuvan eri elementit; musiikki, liike, rytmi ja dramaturgia. Olen varmaan liian laiska, että ryhtyisin vetämään sellaista kivirekeä perässäni, jonka elokuvan tekeminen vaatii. Tekemisen mittakaava ja koko organisaation pyörittäminen on elokuvassa niin valtavan suurta. Valokuvaajana pystyn työskentelemään itsenäisesti ja pienimuotoisemmin; yksilön mittakaavassa.

AM: Näyttelyyn tulevat kuvasi liittyvät sarjaasi The Mystery of Satisfaction. Mistä tämä sarja lähti liikkeelle?

JP: Se lähti liikkeelle omasta elämäntilanteestani. Olin ollut kuvaamatta pari vuotta Tuli-projektin jälkeen. Aloin olla aika lopussa vuosien työrutistuksesta ja perhe-elämäkin oli kriisissä. Olin kovin uupunut, joten en liikkunut paljoa pois kotoa, vaan istuskelin siellä yksikseni. Katsoin kerran seinällä olevaa vanhaa repeytynyttä taulua ja tajusin, että siinähän se on: koko elämäntilanteeni symboli. Valaisin taulun ja kuvasin sen kotonani vastikään hankkimallani 8X10 tuuman negakoon puisella palkkikameralla. Aloin nyt kuvata yksinkertaisesti ja itsekseni, vastakohtana aikaisemmalle työryhmätyöskentelylle ja extreme-kuvaukselle. Koko sarja on kuvattu pienimuotoisesti tällä kameralla, enkä ole poistunut kilometriä kauemmaksi kotoa sitä kuvattaessani.

AM: Tämän sarjan kuvaaminen on siis ollut sinulle hyvin merkityksellinen prosessi ja tavallaan se on merkinnyt myös teknisesti valokuvauksen perusasioihin palaamista?

JP: Kyllä – ja ennen kaikkea se on ollut kovin terapeuttinen prosessi.

AM: Mihin sarjan nimi The Mystery of Satisfaction viittaa?

JP: Mietin, mistä kaikesta haemme tyydytystä elämäämme: pornosta, uskonnosta, vallasta, väkivallastakin. Vallanhalu määrittää niin kansojen ja hallitsijoiden kuin myös yksilöiden välisiä suhteita. Myös perhesuhteissa olevissa ongelmissa on usein kyse valtataistelusta. Usein tuntuu olevan kovin vaikeaa löytää onni läheltä ja arjesta.

AM: Mystery of Satisfactionin No 2:ssa on vallan symboliikkaa: kaksipäinen kotka ja Pyhä Yrjänä ja lohikäärme. Kertoisitko tämän kuvan taustoista?

JP: Kaksipäinen kotka on kuvattu Aleksanteri I:n valtaistuimen selkänojasta Kansallismuseossa. Symboli kiinnostaa minua, koska se on maailmanlaajuinen. Kuratoin erään nuoren kuvaajan näyttelyn Sarajevoon ja siellä ollessani ostin antiikkitarjottimen ja muita esineitä matkamuistoksi. Vasta kotimatkalla lentokoneessa tajusin, että Sarajevon kaoottisissa olosuhteissa antiikkiliikkeistä turistien matkamuistoiksi päätyneet esineet ovat hyvinkin todennäköisesti ryöstetty kotoaan karkoitetuilta tai tapetuilta ihmisiltä. Mystery of Satisfaction No 2:ssa triptyykin vasemman puoleinen kuva on otettu kangasnyytistä, jossa olivat nämä Sarajevosta tuomani esineet. Sidoin paketin teräslangalla ja kaadoin siihen litroittain verta päälle. Kuvan tekeminen oli minulle jonkinlainen primitiivireaktio. Luotan siihen, että kuvat syntyvät aidoimmin voimakkaan elämyksen pohjalta ja tästä kokemuksesta välittyy tunnelataus katsojalle, vaikkei hän tietäisikään teoksen taustoja.

AM: Kuvissasi on paljon näyttäviä eläimiä, kuten seeprat tai tiikeri. Missä olet kuvannut niitä?

JP: Ne on kuvattu niinkin tutussa ympäristössä kuin Luonnontieteellisessä museossa. Kuvissa täytetyt eläimet muuttuvat erotiikan, raadollisuuden tai ihmisen animaalisuuden symboleiksi.

AM: The Mystery of Satisfaction –sarjan kuvista on välillä vaikea sanoa, että mitä kuvassa oikeastaan on. Esimerkiksi sarjan kolmannessa kuvassa on jonkinlainen tiikerin taljoista koottu teltta, voitko kertoa siitä enemmän?

JP: Mietin pitkään, että laitanko kuvien yhteyteen jonkun selittävän sanan. Minua kuitenkin kiinnostaa ottaa sellaisia riskejä, ettei katsoja välttämättä ymmärräkään, mitä kuvassa on. Tässä mainitsemassasi kuvassa syntyy mittakaavahämäys, eikä katsoja heti tiedä, onko kyseessä esim. lampunvarjostin. Todellisuudessa kuva on otettu helsinkiläisen peepshow –teatterin sisäpuolelta. Se on pyöreä lava, joka on ikään kuin sisätilassa oleva teltta. Alareunassa näkyvät puoliläpäisevät peilit, niiden toisella puolella ovat katsojat ja esiintyjä on siinä, missä kamera on.

AM: Kuvissasi ei esiinnykään ihmisiä vaan ne tuntuvat olevan ikään kuin mielen tapahtumien tyhjiä näyttämöitä?

JP: Ihminen on mielestä vaikea ja tämänhetkisten kuvieni sisältöä rajaava kuvausaihe, ja jos ihmisen laittaa näyttelemään, se vaatii valtavan hyvää näyttelijäntyötä. Ihminen tulee kuitenkin näyttäytymään kuvissani tulevaisuudessa – työstän parhaillaan erästä sellaista projektia.

AM: Kuvissasi on usein aikamoisia vastakkainasetteluja, jotka luovat niihin voimakkaita jännitteitä?

JP: Kyllä, olen rakentanut alusta saakka taiteeni kauneuden ja kauheuden kohtaamiselle. Pyrin siihen, että kuvissani olisi voimallista draamaa, mutta myös visuaalista lohtua.

Jyrki Parantaisen haastattelu tehtiin 5.8.2002.

 

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 8.9.2004