|
Anna-Kaisa Rastenberger: Mitkä ovat teoksesi Ajatus ja uloste lähtökohtia?
Kalle Hamm: Työskentelyssäni olen jo pitkään löytänyt teosteni aiheet ja lähtökohdat omasta välittömästä elinpiiristäni: kodistani, ihmissuhteista ja siitä, mikä ympäröi arkeani. Kotonamme on seitsemän kanarialintua ja paljon kasveja. Ne ovat hyvin rakas ja merkityksellinen osa elämääni. Lintuhäkit on sijoitettu kasvien yläpuolelle ja kun linnut syövät kasvien siemeniä, niitä lentää myös kukkaruukkuihin, joissa ne itävät. Tästä omassa olohuoneessani tapahtuvasta pienimuotoisesta luonnon kiertokulusta syntyi ajatus rakentaa teos, joka kasvaa ja kehittyy omavaraisesti. Kasveja tosin täytyy kastella. Ajatus ja uloste -teos on prosessi, joka kasvaa koko teoksen näytteillä olon ajan. Ajalla on ratkaiseva merkitys lopputuloksen kannalta.
AKR: Minkälaisiin arvoihin teoksesi liittyy?
KH: Olen ollut pitkään kiinnostunut perenniaalisista materiaaleista kuten musteesta, savesta ja hiilestä. Mitä nämä ihmiskunnan ikäiset tekniikat voisivat antaa tämän päivän ihmisille? Miten niiden käyttöä voisi “päivittää”? Ihmiskunnan varhaishistoria on muovailtu ja poltettu saveen ja piirretty hiilellä kallioon. Teoksessa käytetty punasavi on kerätty suoraan Suomen maaperästä: Lahdesta ja sen ympäristökunnista sekä Helsingistä, Eurasta ja Mikkelistä. Valkosavi on tuontitavaraa, koska Suomen maaperässä ei ole valkosavea. Maasta kerättyä savea ei ole millään tavoin siilattu tai puhdistettu. Se antaa materiaaliin oman rosoisuutensa. Tämä aiheutti sen, että polttojen hukkaprosentti oli masentava, noin 50.
Seminaarityöni Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen osastolle käsittelee tiedon, taidon, taiteen ja tieteen suhteita, toisin sanoen tietämisen tapojen erilaisuutta. Näkökulma oli pitkälle vastaanottajan: minkälaista tietoa katsoja saa taideteoksesta. Ei niinkään propositionaalisia faktoja, vaan katsoja joutuu pohtimaan omia arvojaan ja valintojaan suhteessa taiteilijan ja teoksen arvoihin ja valintoihin. Teoksen tarkastelu aloittaa katsojassa prosessin, jossa hän pohtii omaa maailmasuhdettaan.
Tämän päivän taiteilija elää moniarvoisessa yhteiskunnassa, jossa hän joutuu
pohtimaan tekemisensä perusteluja monesta eri näkökulmasta. Voiko taiteilija nykyään tehdä kuten Robert Smithson 70-luvulla ja kaataa liimaa tai asfalttia vuoren rinnettä alas? Ehkä näiden asioiden pohtimisesta nousee kiinnostukseni savea kohtaan: savi on myrkytön luonnonmateriaali, myös kasvit ja linnut korostavat luontoyhteyttä. Tästä huolimatta en voi mitenkään väittää, että teokseni olisi ekologisesti korrekti: pidän kotona lintuja häkissä, savilintujen saumat on tiivistetty silikonilla, korjaukseen on käytetty kovia liimoja, metallitangot on maalattu kovilla maaleilla. Viestini painotus ei ole ekologinen vaan paino on enemmänkin kokonaisvaltaisuudessa, monikerroksisuudessa ja prosessinomaisuudessa.
AKR: Mitä tarinoita teokseesi liittyy?
Millaista vuoropuhelua olet itse käynyt teoksesi kanssa?
KH: Galleria Kenetin näyttelyn lehdistötiedotteessa olen kertonut omistani ja Dzamil Kamangerin kokemuksista lintujemme ja kasviemme kanssa teoksen tekemisen ajankohtana. Samaan aikaan tein Sirpa Hynnisen kanssa Petri Kaverman kuratoimaa Giverny kaupunkitilassa –projektia, jossa teimme yhteistyötä HUS:in lasten ja nuorten psykiatristen osastojen hoitajien ja nuorten kanssa. (Lisätietoa projektista löytyy Taidekoulu Maan kotisivuilta osoitteesta www.taidekoulumaa.fi. Projektista on myös tehty julkaisu, jota saa Taidekoulu Maasta.) Teimme sairaalan väen kanssa ruukkupuutarhaa heidän takapihalleen, joten jouduin pohtiman paljon kasvamista, eheytymistä ja yhteistyötä. Tämä tausta on merkittävä: eihän lopullisessa Ajatus ja uloste -teoksessa ole vain yhtä lintua, vaan ryhmä. Teoksen tekemiseen on osallistunut myös useampia taiteilijoita: Pekka Purhonen suunnitteli lintujen metalliset orret ja Dzamil Kamanger vastasi kasvien valinnoista, istutuksesta ja hoidosta.
Olen käynyt useitakin keskusteluja teoksen kanssa. Ovathan kasvit ja lemmikkieläimet aina olleet ihmisten juttukavereina ja omistajansa inhimillistämisen uhreina. Olen kirjoittanut jopa muutaman keskustelun ylös. Yksi aika mainio on nimeltään Hyyhky ja Kanari, jonka pohjana on keskustelu Dzamlin kanssa. Teksti on kirjoitettu osittain meidän omalla finfarsiengelska-kielellämme, jonka olemme kehittäneet keskinäiseen kommunikointiimme.
Yksittäiset savilinnut ovat myös oman itseni eri puolien ilmentymiä: joku on äidillinen, toinen on tosi pihalla, kolmas vaan nuokkuu, neljäs uhkuu päättäväisyyttä... Tästä avautuu teokseen vielä itsetutkiskeleva ja terapeuttinen näkökulma.
AKR: Kenen tekemä taide on taidetta?Kuka tai ketkä ovat teoksesi taiteilijoita?
Miksi lintujen uloste nostetaan seinille ?
KH: Kysymyksesi ovat todella pahoja. On totta, että olen pohtinut asiaa. Olenhan työskennellyt paljon maahanmuuttajien ja lasten ja nuorten kanssa.
Mihin kategoriaan kuuluu esimerkiksi vankien ja mielisairaiden taide? Voimme kuvitella tilanteen, jossa mielisairas vanki päättää ryhtyä taiteilijaksi sen jälkeen, kun taidemaailman kuraattori on valinnut hänen teoksensa näyttelyyn. Mitä tälle tekijälle tapahtuu, kun hän yrittää saada yksityisnäyttelyä taidemaailman legitimoimasta galleriasta? Antoiko kuraattori antoi tekijän ymmärtää että ”olet oikea taiteilija”? Vai että ”olet mielenkiintoinen kuriositeetti”? Itse en ole niinkään kiinnostunut sellaisesta taiteesta, joka sanoo millaista elämän pitäisi olla, vaan enemmänkin sellaisesta, joka välittää ihmisten kokemuksia elämästä. Tämän ajattelun mukaan esimerkin tekijä on taiteilija, sanoi taidemaailma siitä mitä tahansa. Se, minkälaisesta taiteesta on kysymys, onkin toinen juttu.
Ajatus ja uloste -teoksen taiteilija on se, joka kastelee kukat, koska se käynnistää prosessin. Ruokkiminen, kastelu, kasvaminen, itäminen ja ulostaminen ovat metaforia taiteelliselle työskentelyprosessille. Seinälle ei nosteta lintujen ulostetta, vaan vesivärillä värjättyä kukkien kasteluvettä, joka on kuivunut paperille! Uloste viittaa enemmänkin tulosteeseen kuin itse paskaan.
AKR: Mitä olisit, jos et olisi taiteilija?
KH: En tiedä, en jossittele.
----------------------------------------
Haastattelu tehtiin sähköpostilla heinäkuussa 2002.
|
Kalle Hamm, Ajatus ja uloste, 2001. Kuva:Hanna Rikkonen |
