Ernest Meissonier

Lisätietoa Meissonier'sta


 

Ernest Meissonier

Jean-Louis-Ernest Meissonier syntyi Lyonissa Ranskassa 21. helmikuuta 1815. Nuori Meissonier ei innostunut jatkamaan vanhempiensa lääkealan yritystä Pariisissa vaan halusi taiteilijaksi. Hän opiskeli vähän aikaa Leon Cogniet’n ateljeessa, mutta pääasiassa oli itseoppinut. Vuonna 1834 Meissonier esiintyi ensimmäistä kertaa Salongissa teoksellaan Vierailu pormestarin luona. Maalauksen aihe oli jo hyvin tyypillinen Meissonier’lle: kolme 1700-luvun asuihin pukeutunutta pöydän äärellä tupakoivaa miestä. Taidokkaan tekniikan ja helposti lähestyttävien aiheiden ansiosta Meissonier’n pienikokoiset flaamilaistaiteilijoita jäljittelevät öljymaalaukset saavuttivat vähitellen suosiota. Maalausten aiheina hän käytti historiallisia tarinoina tai näkymiä tupakkahuoneista ja kabareista. Kesti kuitenkin kymmenisen vuotta ennen kuin hän saattoi keskittyä kokonaan maalaamiseen. Tuona aikana hän teki kuvituksia kustantajille, mm. Leon Curmerin 1838 kustantamaan teokseen Paul et Virginie.

Vuonna 1859 Meissonier’lta tilattu maalaus Solferinon taistelu aloitti uuden vaiheen hänen urallaan. Hän keskittyi maalaamaan historiallisia sota-aiheita kuten Napoleonin sotien tapahtumia (mm. Ranskan sotaretki, 1814, 1864). Näissäkin maalauksissa taiteilijan tarkka havainnointi ja yksityiskohtien mahdollisimman luonnonmukainen toistaminen oli erittäin tärkeää. Meissonier saattoi esimerkiksi lavastaa sotajoukon talloman tien puutarhansa perälle, jotta kykenisi kuvaamaan tien yksityiskohdat kankaalle mahdollisimman todentuntuisesti. Maatilalleen Poissyyn hän rakennutti radan, josta käsin hän pystyi vangitsemaan tarkasti vieressä juoksevan hevosen liikkeet. Jälkipolville onkin säilynyt kunnioitusta herättävä määrä luonnoksia ja harjoitelmia maalausten yksityiskohdista. Meissonier maalasi myös muotokuvia, sekä teki pienikokoisia veistoksia.

Ernest Meissonier oli aikanaan erittäin suosittu ja arvostettu taiteilija, joka osallistui salonkinäyttelyihin lähes vuosittain 50 vuoden ajan. Hänet nimitettiin 1861 Taideinstituutin jäseneksi ja hän yleni 1846 myönnetystä Kunnialegioonan ritarista asteittain, kunnes sai korkeimman arvon eli suurristin 1889. Georg Petit’ssa pidettiin Meissonier’n retrospektiivinen näyttely 1884. Ernest Meissonier kuoli 31.1.1891.


 


 


Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 8.9.2004