Tuula Närhisen haastattelu

Kolme kertomusta tytöistä: Heidi, Zazie ja Alice

Arja Miller: Koska ja missä olet syntynyt ja mikä on koulutuksesi?

Tuula Närhinen: Olen syntynyt Helsingissä 1967. Lukion jälkeen pyrin eri taidekouluihin ja pääsin sekä Kuvataideakatemiaan että Otaniemeen arkkitehtiosastolle. Aloitin opinnot Kuvataideakatemiassa, josta valmistuin 1990. Sen jälkeen jatkoin TKK:ssa ja suoritin arkkitehdin tutkinnon 1998.

AM: Miksi sinusta tuli taiteilija, ja jos sinusta ei olisi tullut taiteilijaa, mikä olisit?

TN: Maineen ja mammonan tähden tietysti! (naurua). En osaa vastata tähän kysymykseen. Mielestäni taiteilijana oleminen ja taiteilija henkilönä eivät ole kiinnostavia puheenaiheita, olennaista on se, mitä työt käsittelevät.

AM: Onko sinulla taiteellisia esikuvia? Saatko vaikutteita enemmän kuvataiteen sisäisistä asioista vai kuvataidekentän ulkopuolelta?

TN: Esikuva-ajattelu on mulle vierasta. Tietoisella tasolla pyrin perehtymään teosteni aiheisiin niin hyvin kuin mahdollista, ja rakennan työn muodoltaan sisältöä vastaavaksi. Itse on hankalaa tarkasti eritellä vaikutteiden osuutta. Mutta totta kai kuvataiteen perinne vaikuttaa, ja sitä on koko ajan sovellettava. Kouluilla on varmasti ollut iso merkitys: aloitin taidekoulussa 18-vuotiaana, joten sekä ilmaisukeinoni että ajatteluni ovat kehittyneet kuvataidekoulutuksen piirissä.

AM: Installaatioihisi sisältyy valtava määrä erilaista aineistoa. Kuinka pitkän ajan kuluessa keräilet yhteen installaatioon tulevaa materiaalia?

TN: On totta, että työni ovat jossain määrin "ensyklopedisia". Se johtuu luultavasti siitä, että yritän olla perusteellinen, jolloin lopputulos on usein liiankin laaja ja monitahoinen. Mutta runsaus ei missään tapauksessa ole tyylikeino tai päämäärä sinänsä. Yritän opetella karsimaan ja tiivistämään, toistaiseksi huonolla menestyksellä.
Heidin ja Zazien kohdalla materiaalinkeruu tapahtui taiteilijaresidensseissä. Sveitsissä aikaa oli 1 kk, mikä osoittautui liian lyhyeksi - tuli kiire saada kaikki kuvattua. Pariisissa olin 3 kuukautta, siinä ehti jo tehdä vähän muutakin. Mutta materiaalinkeruu on vasta alku, työn tekeminen valmiiksi asti vie yleensä vähintään yhtä kauan kuin kuvausvaihekin.

AM: Teoksesi liittyvät kuuluisien tyttösankareiden maailmaan. Ahmitko itse tyttökirjoja nuorempana? Luitko Pikku Heidin, Liisan ja Zazien seikkailuista jo silloin? Muistatko miten koit ne silloin tai kehen heistä samaistuit?

TN: Ahmin kaikenlaisia kirjoja. Heidiin tutustuin jo ihan pienenä kuvakirjan välityksellä ja tarina kolahti heti. Liisa ihmemaassa oli minusta lapsena tylsä kirja. Innostuin aiheesta vasta kun näin Carrollin valokuvia ja luin hänen pikkutytöille kirjoittamiaan kirjeitä. Zazien löysin Pariisin matkani myötä. Luin Raymond Queneaun vuonna 1959 ilmestyneen kirjan alkukielellä ranskaksi - Zazie suomennettiin vasta installaationi valmistumisen jälkeen vuonna 1995.

AM: Sanot teostekstissäsi, että teit näyttelyn installaatiot alun perin
itsenäisiksi kokonaisuuksiksi, mutta tässä näyttelyssä ne muodostavat
kehityskertomuksen lapsenomaisen kiltistä Heidistä kapinallisen Alicen kautta Zazien murrosikäiseen anarkiaan. Ovatko teoksesi siis ensimmäistä kertaa esillä tässä näyttelyssä tällaisena kehityskertomuksena? Kerrotko tästä jotain lisää? 

TN: Teokset olivat tässä kokoonpanossa ensimmäistä kertaa esillä Helsingissä marraskuussa 1996. Tuolloin sain vihdoin vuokratuksi tarpeeksi suuren galleriatilan, johon kaikki kolme työtä mahtuivat. Näyttelytila oli entinen Forsblomin galleria Bulevardi 22:ssa - silloin elettiin laman loppuaikoja, ja saamani kohdeapuraha näyttelyn järjestämiseen riitti juuri kattamaan tyhjilleen jääneen liiketilan vuokran.
Olin yrittänyt hakea rahoitusta näyttelyn pitämiseen Helsingissä Heidi-installaation valmistumisesta lähtien, mutta onnistuin siinä vasta kolmen vuoden hakuprosessin jälkeen. Siihen mennessä materiaalia olikin kertynyt kolmen installaation verran ja huomasi olevani yhä pahemmassa liemessä teosten laajuuden vuoksi...

AM: Kuraattori Jari Björklöv on nimennyt Tennispalatsin näyttelyn otsikolla Olkaa kiltisti. Miten teoksesi omasta mielestäsi sopii tällaisen nimen alle?

TN: Kiltteys on keskeinen teema kaikissa kolmessa työssä. Kaikkein ilmeisimmin se näkyy Heidissä, joka on varsinainen kilttien tyttöjen kohtalotarina.Teokset käsittelevät kasvamista, ja kiltteys tottelevaisuutena sekä opittujen arvojen kunnioittamisena asetetaan kyseenalaiseksi Alice- ja Zazie- installaatioissa. Kasvaminen sekä oman identiteetin löytäminen ovat vapauden edellytyksiä, ja sen saavuttamiseen tarvitaan ainakin jossain määrin kiltteydestä luopumista.

AM: Miten muuten haluaisit itse avata teostasi yleisölle?

TN: Heidi on näistä kolmesta työstä kaikkein "kuvitusmaisin". Siinä seurataan kirjan juonta kohtaus kohtaukselta -ajattelin tekeväni aiheesta elokuvaa autenttisessa ympäristössä pysäytetyin kuvin ja ilman näyttelijöitä.
Alice taas liittyy vain löyhästi Liisa Ihmemaassa -tarinaan. Kyse on enemmänkin Lewis Carrollin kertomuksen aineksista aivan toisessa muodossa kuin kirjassa: fyysisestä kasvamisesta, kesäpäivän rantaleikeistä, kielellisestä huvittelusta ja tytöstä nimeltä Alice Liddell.
Zaziessa Pariisin kaupungilla on vähintään yhtä suuri osuus kuin sankarittarella. Zazien hahmo antoi rohkeutta seikkailla tuntemattomassa kaupungissa ja käydä paikoissa, joihin tavallinen turisti harvemmin eksyy. Oli hauskaa bongata kaupungin katuja tietyn systeemin mukaan, siinä joutui monta kertaa mitä kummallisimpiin zaziemaisiin tilanteisiin... Niille, jotka eivät vielä tunne Zazieta suosittelen lämpimästi kirjan lukemista.

----------------------------------------
Haastattelu tehtiin sähköpostitse elokuussa 2002.  

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 8.9.2004