Magnus Enckell
01.02.2000 - 19.03.2000

 

 
 

 

 

 

Taidemaalari Magnus Enckellin (1870-1925) tuotantoa esittelevä näyttely koostui taiteemme kultakauden mestarin tuotannosta viideltä vuosikymmeneltä: maalauksia, piirustuksia ja grafiikkaa. Näyttely valottaa Enckelliä henkilömaalarina: esillä on henkilö- ja muotokuvia sekä mytologisia aiheita. Teokset (137 kpl) kattavat taiteilijan koko tuotannon, jonka jakamista väriaskeettiseen symbolismiin ja neoimpressionistiseen värimaalaukseen arvioidaan uudelleen. Nähtävillä oli vähemmän esillä olleita luonnoksia ja tunnettuja Suomen taiteen klassikoita. Tarkoituksena oli esitellä Enckellin tuotannon läpikäyviä teemoja, jotka esittelevät hänet ihmiskuvaajana. Enckell sai jo varhain urallaan tunnustusta henkilömaalarina, jonka tapa kuvata ihmisiä oli sekä taiteellisesti persoonallinen että psykologisesti oivaltava.

Magnus Enckell aloitti uransa 1880-luvulla. Hänen siirtymistään Pariisiin 1891 on pidetty Suomen symbolistisen taiteen alkuna. Enckellistä tuli myöhemmin väritaiteilija, mutta hän ei koskaan hylännyt symbolistien rakastamaa antiikkia. Häntä on luonnehdittu Albert Edelfeltin manttelinperijäksi Suomen ja Ranskan taidesuhteiden vaalijana ja edistäjänä. Häntä on arvosteltu siitä, että hän suuntautui enemmän kansainvälisyyteen kuin kansallismielisyyteen. Silti hän työsti eräitä kansallisia monumenttejamme, kuten Tampereen tuomiokirkon Ylösnousemus-freskon.

Näyttelyn yhteydessä julkaistiin uusinta Enckell-tutkimusta sisältävä näyttelyluettelo. Fil. tri. Harri Kalhan artikkeli, joka on osa hänen laajempaa historiografista tutkimustaan, ”kääntää katseen Magnus Enckellin teoksista taiteilijaa ja teoksia käsitteleviin kirjoituksiin. Mitä ne kertovat taiteilijasta yksityishenkilönä - mistä ne vaikenevat? Miten perinteinen taidepuhe lähestyy taiteilijan seksuaalisuutta? Miten seksuaalisuus ’kirjoitetaan’, miten se rakentuu esteettiseen kieleen?” Dosentti Riikka Stewen käsittelee artikkelissaan Magnus Enckellin mytologisia aiheita ja niiden suhdetta Ovidiuksen Metamorfooseihin. Lukijalle avataan 1890-luvun symbolistista ajatusmaailmaa uusien lähteiden valossa. Enckellin maalausten analysointi laajenee pohdinnoiksi antiikin merkityksestä taiteen aihevarastona. Juha-Heikki Tihinen tarkastelee artikkelissaan taiteilijan teosten henkilöiden näennäistä sisäänpäin kääntyneisyyttä ja passiivisuutta. Samalla hän pohtii Narkissos -hahmon ja erilaisten narsismikäsityksien vaikutusta teoksien tulkintoihin.

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 10.7.2001

Linkit


Yhteystiedot:Salomonkatu 15 (Kampin liikekeskuksen vieressä), Helsinki 10,
PL 5400, 00099 Helsingin kaupunki
Puh. (09) 310 87001, faksi (09) 310 87000

Avoinna:
ti-su klo 11-20.30 (lipunmyynti päättyy klo 20), ma suljettu.
Liput:
Normaali pääsylippu 9e.
Normaali alennuslippu 7e.
Alle 18-v. ilmaiseksi
Perjantaisin ilmainen sisäänpääsy klo 11-16!
Lippujen hinnoissa muutokset mahdollisia!