Jeff Koons
28.1. - 10.4.2005

 

 
 

 

 

 

Retrospektiivi

Taidemuseo Tennispalatsin vuoden tapaus on amerikkalaisen taiteilijan, tänä vuonna 50 vuotta täyttävän Jeff Koonsin retrospektiivinen näyttely. Esillä on kaikkiaan 41 teosta vuosilta 1979-2004. Koonsin tuotanto koostuu suurikokoisista maalauksista, alumiini-, puu-, posliini- ja teräsveistoksista sekä ready-made -teoksista.

Jeff Koons on aikamme kohutuimpia taiteilijoita. Minne tahansa hän meneekin, tiedossa on mediatapahtuma. Hänen persoonansa ja tuotantonsa on herättänyt jo 1980-luvun puolivälistä kiivasta keskustelua taiteen kaupallisuudesta ja sen merkityksestä massoille. Koonsin teoksista maksetaan huimia summia ja hän kuuluu maailman kymmenen kalleimman nykytaiteilijan joukkoon.

Tavalliselle ihmiselle suunnattu mainos- ja mediamaailma on Jeff Koonsin taiteen yksi lähtökohta. Teostensa aiheet hän ammentaa amerikkalaisen keskiluokan elämästä ja sen ilmiöistä. Koons haluaa näyttää ihmisille sen glamourin ja loiston, joka kätkeytyy kaikille tuttuihin arkisiin esineisiin ja kulutustavaroihin. Ihmisen ei tule hävetä omaa arkeaan, vaan hänen tulee hyväksyä oma kulttuurinsa ja historiansa.

Jeff Koonsin tuotanto on yhdistetty pop-taiteen traditioon. Hänen teoksensa herättävät kerta toisensa jälkeen kysymyksen hyvän ja huonon maun rajoista. Mikä tekee koripallosta tai pölynimurista taidetta? Miksi kullalla kuorrutettu Michael Jacksonin veistos koristaa merkittävän museon kokoelmia? Muuttuuko alkoholimainos gallerian seinällä taiteeksi? Miksi museon katosta roikkuva kattilarykelmä maksaa miljoonia?

1990-luvun alussa Jeff Koons kohautti ahdasmielisiä amerikkalaispiirejä teossarjallaan Made in Heaven, jossa poseerasi itse toisena mallina. Partnerikseen hän palkkasi italialaisen pornotähden, tulevan vaimonsa Ilona Stallerin alias Cicciolinan. Romanttista rakkautta huokuva tunnelma pehmentää teossarjan suorasukaista seksuaalisuutta.

Jeff Koons on viime vuosina palannut varhaisten ready-made -teostensa teemoihin. Uusimmat veistokset muistuttavat erehdyttävästi 1980-luvun puhallettavista muovileluista koottuja installaatioita, materiaali vain on vaihtunut kovapintaiseen metalliin. Veistosten ohella Jeff Koons keskittyy nykyisin suurikokoisiin maalauksiin, jotka on alun perin koostettu tietokoneella kollaasimaisiksi kertomuksiksi.

Yksi Jeff Koonsin keskeisistä teemoista on ajatus taiteen henkisyydestä. Hänen mukaansa "taide astui elämääni ja auttoi minua hyväksymään itseni. Se antoi minulle mahdollisuuden löytää transsendenssi myös omasta elämästäni."

Näyttelyn on koonnut Astrup Fearnley Museum of Modern Art, Oslo. Näyttelyn pääyhteistyökumppani on Anna-lehti. Näyttelyä tukee Yhdysvaltain suurlähetystö.

Opastukset: Ilmaiset opastukset suomeksi keskiviikkoisin klo 18, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 14; ruotsiksi joka kuukauden 1. ja 3. sunnuntai klo 13. Opastilaukset muina aikoina p. (09) 310 87003.

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 11.4.2005

Linkit


Yhteystiedot:Salomonkatu 15 (Kampin liikekeskuksen vieressä), Helsinki 10,
PL 5400, 00099 Helsingin kaupunki
Puh. (09) 310 87001, faksi (09) 310 87000

Avoinna:
ti-su klo 11-20.30 (lipunmyynti päättyy klo 20), ma suljettu.
Liput:
Normaali pääsylippu 9e.
Normaali alennuslippu 7e.
Alle 18-v. ilmaiseksi
Perjantaisin ilmainen sisäänpääsy klo 11-16!
Lippujen hinnoissa muutokset mahdollisia!