ROHTO - taidetta nuorille miehille
6.2. - 10.2.2002

 

 
 

 

 

 

Kuva: Milla Moilanen

Helsingin kaupungin taidemuseossa Tennispalatsissa käynnistyy 6.2.2002 taiteilija Markus Renvallin ideoima ja kokoama viisipäiväinen taidetapahtuma ROHTO - Taidetta nuorille miehille. Koko museon tilat valtaavassa tapahtumassa kävijällä on tilaisuus nähdä, kokea, keskustella, tehdä itse ja yhdessä. Videotaiteen, maalausten, valokuvien ja performanssien katselun ohella yleisö voi mm. painia, ratkoa ongelmia, tehdä videoita, kokeilla äänimaailmojen tuottamista, pelata sulkapalloa keskellä surround-äänikudosta, kuunnella bändejä, työstää surua tai vaikkapa keskustella keski-ikäisen miehen kanssa aiheesta kuin aiheesta. Taidetta nuorille miehille on tutkimusmatka, jonka lopullisen sisällön muokkaa yleisö itse: projektin kantavana ideana on spontaanisuus ja omatekoisuus.

Näyttelyn erityisenä kohdeyleisönä ovat aikuistumassa olevat 16-24 –vuotiaat miehet; joukko, joka ei tavallisesti juurikaan kansoita taidenäyttelyitä. Nyt heidät – ja tietysti muutkin – kutsutaan kokemaan taidetta, tekemään sitä itse ja yhdessä. Mukaan on pyydetty suomalaisia ja pohjoismaisia taiteilijoita, joiden teokset käsittelevät eri tavoin poikia, miehiä ja mieheksi kasvamista. 16-24:n vuoden ikä on usein nuorten miesten elämässä vaikeaa aikaa – tämä ikäryhmä on hyvin riskihakuista ja itsemurha-altista. Tapahtumalla halutaankin pohtia, voisiko taiteen ja yhdessä tekemisen kautta löytyä nykyistä positiivisempia ja hedelmällisempiä elämisen ja ajattelun tapoja. Renvall toteaa projektin edustavan ”Straight-on-medicine -Artia”: kursailematonta ja konstailematonta, ulos- ja eteenpäinsuuntautunutta, suoraan konkreettisella tasolla vaikuttavaa taidetta, jonka tehtävänä on lääkitä ja rohkaista.

Markus Renvall tunnetaan taiteilijana, jonka lähtökohdat ovat voimakkaasti sosiaaliset ja yhteisölliset. Hänen taiteellinen lähestymistapansa on epätavanomaisen rönsyävä ja antielitistinen. Se ei sulje mitään pois, vaan pyrkii pikemminkin avaamaan ovia joka suuntaan, tarjoamaan katsojille ja kokijoille uusia näkökulmia ja ratkaisumalleja elämän solmukohtiin. Markus Renvall on aikaisemmin valloittanut taidemaailmaa yhdessä veljensä Seppo Renvallin kanssa mm. Venetsian biennaalin oheistapahtumana pyörineellä Pallo-show’llaan. Taidetta nuorille miehille –tapahtumaa on tarkoitus viedä muihin maihin toteutettavaksi osin paikallisin voimin, osin tähän Tennispalatsissa järjestettyyn ”emotapahtumaan” luodulla aineistolla. Helmikuun tapahtumaan osallistuu videoiden tuottajana NIFCA (Nordic Institute for Contemporary Art). Näyttelyä ovat tukeneet Apple, AV-arkki, Pinnacle Systems, Pro AV Saarikko Oy ja Studiotec Oy.

Taidemuseo Tennispalatsissa on tapahtuman ajan pidennetyt aukioloajat ke-su klo 12-22 ja ilmainen sisäänpääsy!

Lisätietoja: taiteilija Markus Renvall p. 09-297 5128, 050-570 6395 / museoassistentti Taru Tappola p. 09-310 87021, 050-341 6524 / vs. intendentti Sointu Fritze 09-310 87022, 050-374 7644 / lehdistömateriaali: tiedottaja Karri Buchert 09-310 87004, 050-304 6707.

Opastukset: ilmaiset yleisöopastukset suomeksi keskiviikkona klo 18, lauantaina ja sunnuntaina klo 14; ruotsiksi sunnuntaina klo 13.

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 12.2.2002

Linkit


Yhteystiedot:Salomonkatu 15 (Kampin liikekeskuksen vieressä), Helsinki 10,
PL 5400, 00099 Helsingin kaupunki
Puh. (09) 310 87001, faksi (09) 310 87000

Avoinna:
ti-su klo 11-20.30 (lipunmyynti päättyy klo 20), ma suljettu.
Liput:
Normaali pääsylippu 9e.
Normaali alennuslippu 7e.
Alle 18-v. ilmaiseksi
Perjantaisin ilmainen sisäänpääsy klo 11-16!
Lippujen hinnoissa muutokset mahdollisia!