Diego Rivera
31.03.2000 - 28.05.2000

 

 
 

 

 

 

Helsingin kaupungin taidemuseon Tennispalatsin näyttelytiloissa avattiin 31.3.2000 meksikolaisen taiteilijan Diego Riveran (1886-1957) näyttely. Näyttely esitteli monipuolisesti tämän värikkään taiteilijapersoonan tuotantoa ja elämää; piirustusten, öljyvärimaalausten, akvarellien, guassien ja pastellitöiden lisäksi esillä oli laaja kokoelma taiteilijan kirjeenvaihtoa, luonnoslehtiöitä, lehtileikkeitä ja muuta dokumenttimateriaalia. Näyttelyssä oli myös noin 50 Diego Riveraa ja hänen puolisoaan Frida Kahloa esittävää valokuvaa, joista osa on kuuluisien valokuvaajien mm. Manuel Alvarez Bravon ottamia. Esillä oli myös näyttäviä diasuurennoksia ja kookkaita valokuvia Riveran muraalitöistä Meksikosta ja Yhdysvalloista.

Diego Rivera kertoi loputtomasti tarinoita, joista syntyi helposti legendoja myös hänen omasta elämästään. Totta kuitenkin on, että hän kuului nuoruudessaan Pariisin Montparnassen taiteilijapiiriin yhdessä mm. Picasson kanssa. Palattuaan kotimaahansa 1920-luvun alussa Diego Rivera oli nuoren taiteilijapolven kanssa rakentamassa taiteensa välityksellä uutta meksikolaista identiteettiä ja yhteiskuntaa. Diego Rivera on tunnettu niin maansa historiaan kuin jokapäiväiseen todellisuuteenkin pureutuvista monumentaalisista seinämaalauksista, muraaleista. Näissä hän yhdisti eurooppalaista modernismia meksikolaiseen kansanperinteeseen ja intiaanikulttuurien mytologioihin.

Diego Rivera on yksi Meksikon kansallistaiteilijoista. Näyttelyn teokset tulevat museoista ja yksityiskokoelmista Meksikosta, Yhdysvalloista ja Euroopasta. Näyttely on keskeinen osa Helsingin kaupungin taidemuseon meksikolaista taidetta esittelevien näyttelyiden sarjaa. Diego Riveran elämänkumppanin, taiteilija Frida Kahlon näyttelyn Meilahdessa vuonna 1997 näki ennätysmäärä, yli 103.000 katsojaa.

Diego Rivera näyttelyn on kuratoinut ranskalainen Christina Burrus. Se järjestetään yhteistyössä Kunstforeningenin (Kööpenhamina) ja Kulturhusetin (Tukholma) kanssa. Näyttelyn on tehnyt mahdolliseksi yhteistyö Instituto Nacional de Bellas Artesin (INBA), Meksikon Suurlähetystön, Helsinki ja Throckmorton Fine Art, Inc.´in, New York, kanssa.

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 24.7.2001

Linkit


Yhteystiedot:Salomonkatu 15 (Kampin liikekeskuksen vieressä), Helsinki 10,
PL 5400, 00099 Helsingin kaupunki
Puh. (09) 310 87001, faksi (09) 310 87000

Avoinna:
ti-su klo 11-20.30 (lipunmyynti päättyy klo 20), ma suljettu.
Liput:
Normaali pääsylippu 9e.
Normaali alennuslippu 7e.
Alle 18-v. ilmaiseksi
Perjantaisin ilmainen sisäänpääsy klo 11-16!
Lippujen hinnoissa muutokset mahdollisia!