Sebastiao Salgado: Exodus
18.01.2001 - 01.04.2001

 

 
 

 

 

 

Helsingin kaupungin taidemuseo esitteli Tennispalatsissa brasilialaisyntyisen, nykyisin Ranskassa asuvan Sebastião Salgadon (s. 1944) suurnäyttelyn Exodus. Salgadon useita vuosia työstämä ja viime keväänä valmistunut näyttely käsittelee kansainvaelluksia, suurta eri puolilla maailmaa parhaillaan tapahtuvaa (muutto)liikettä. Salgado hahmottaa aikamme eksoduksen valtavia mittasuhteita ja sen vaikutusta talouteen, kulttuureihin sekä kansojen ja yksittäisten ihmisten identiteettiin.

Salgado opiskeli taloustieteitä São Paolossa ja USA:ssa ja saapui 1969 Pariisiin valmistelemaan väitöskirjaa maatalousekonomiasta, jonne sittemmin asettui myös asumaan. Työskennellessään 1970-luvun alussa kansainvälisessä kahvintuottajien organisaatiossa, hän matkusteli eri puolilla Afrikkaa ja alkoi kuvittaa raporttejaan valokuvin. Pian raportit muuttuivat kuvajournalismiksi ja Salgadosta tuli freelance-valokuvaaja. 1980-luvun alusta saakka hän on kuulunut maailman tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin kuvajournalisteihin. 1992 Salgado siirtyi työskentelemään kuvatoimisto Magnumista omaan pieneen Amazonas Images -yritykseensä.

300 mustavalkoisesta valokuvasta koostuva Exodus on Salgadon kunnianosoitus elämän lujuudelle, hauraudelle ja kauneudelle. Se on hämmentävä ihmisten virta - kaikenikäisten, kaikenkielisten ja kaikennäköisten. He ovat kaikki matkalla jonnekin - toiset paossa, toiset onneaan etsimässä, ja yhdessä he muodostavat uudenlaisen ihmiskunnan: vähän juurettoman ja ikävöivän ehkä, mutta sopeutuvaisen ja uudesta iloitsevan joukon.

Sebastião Salgado Exodus -näyttely on Lélia Wanick Salgadon järjestämä ja kuratoima kiertonäyttely. Näyttelyä ovat tukeneet Kodak Professional, Leica Camera ja VR.

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 24.7.2001

Linkit


Yhteystiedot:Salomonkatu 15 (Kampin liikekeskuksen vieressä), Helsinki 10,
PL 5400, 00099 Helsingin kaupunki
Puh. (09) 310 87001, faksi (09) 310 87000

Avoinna:
ti-su klo 11-20.30 (lipunmyynti päättyy klo 20), ma suljettu.
Liput:
Normaali pääsylippu 9e.
Normaali alennuslippu 7e.
Alle 18-v. ilmaiseksi
Perjantaisin ilmainen sisäänpääsy klo 11-16!
Lippujen hinnoissa muutokset mahdollisia!