TÄHTITAIVAS - Filmitähtiä suomalaisen elokuvan kultakaudelta
16.2. - 29.4.2007

 

 
 

 

 

 

Suomalainen näytelmäelokuva täyttää vuonna 2007 sata vuotta. Juhlan kunniaksi järjestettävä Tähtitaivas-näyttely on mainio tilaisuus tutustua suomalaisen elokuvahistorian unohtumattomiin tähtiin mykkäelokuvista 1960-luvulle. Nähtävillä on ainutlaatuista valokuva-aineistoa, elokuvaklassikkojen ikimuistoisimpia kohtauksia sekä menneen ajan elokuvarekvisiittaa.

Kotimaisen elokuvan ensimmäiset tähdet syttyivät mykkäelokuvien viimeisinä vuosina 1920-luvun lopulla. Varsinainen tähtikultti rakentui kuitenkin uuden keksinnön, äänielokuvan myötä. Silloin syntyi suomalaisen elokuvan legendaarinen lemmenpari Ansa Ikonen ja Tauno Palo, molemmat ovat vielä tänäänkin kotimaisen elokuvan kaikkein rakastetuimpia näyttelijöitä. Ennen sotia valkokankaalla hehkuivat myös dramaattinen Regina Linnanheimo, sielukas Helena Kara, romanttinen Leif Wager ja monikasvoinen Joel Rinne.

Sotavuosina tähtinäyttelijöiden merkitys korostui entisestään. Valkokankaan kiintotähdet tarjosivat lohtua ja luottamusta tulevaisuuteen. Sodan jälkeinen aika toi elokuvien sankareihin uusia piirteitä. Martti Katajistossa ja Jussi Jurkassa oli ahdistusta ja antisankaruutta, joka kertoi illuusioiden särkymisestä ja kansakunnan kipeistä traumoista.

Näyttelyn yhteydessä Suomalaisen kirjallisuuden seura, Suomen elokuva-arkisto ja Taidemuseo julkaisevat Kai Vasen toimittaman kuvateoksen Filmitähtien aika, jossa on satoja kuvia suosituimmista tähdistämme. Näyttely on tuotettu yhteistyössä 50 vuotta täyttävän Suomen elokuva-arkiston kanssa ja se kuuluu Suomalaisen näytelmäelokuvan 100-vuotisjuhlaohjelmistoon.

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 26.3.2007

Linkit
Ansa Ikonen
Helena Kara
Aku Korhonen
Regina Linnanheimo
Tauno Palo
Tapio Rautavaara
Joel Rinne
Anneli Sauli
Irma Seikkula
Leif Wager


Yhteystiedot:Salomonkatu 15 (Kampin liikekeskuksen vieressä), Helsinki 10,
PL 5400, 00099 Helsingin kaupunki
Puh. (09) 310 87001, faksi (09) 310 87000

Avoinna:
ti-su klo 11-20.30 (lipunmyynti päättyy klo 20), ma suljettu.
Liput:
Normaali pääsylippu 9e.
Normaali alennuslippu 7e.
Alle 18-v. ilmaiseksi
Perjantaisin ilmainen sisäänpääsy klo 11-16!
Lippujen hinnoissa muutokset mahdollisia!