Nobuyoshi Araki: Tokyo Still Life
20.11.2002 - 26.1.2003

 

 
 

 

 

 

Helsingin kaupungin taidemuseo esittelee Tennispalatsissa japanilaisen valokuvaajan Nobuyoshi Arakin (s. 1940) keskeistä tuotantoa. Araki on tunnettu ympäri maailmaa häpeilemättömän eroottisista ja Tokion urbaania elämää sykkivistä kuvistaan. Näyttelyssä on esillä kaiken kaikkiaan huikeat 2329 valokuvaa.

Näyttely on yksi laajimmista Arakin töitä esittelevistä kokonaisuuksista. Sen kuvat jakautuvat kahdeksaan sarjaan, joista vanhin, Satchin and his Brother Mabo (1963) käsittää 10 kuvaa. Tämä sarja oli esillä hänen ensimmäisessä yksityisnäyttelyssään. Laajin puolestaan on Tokyo Nostalgy (1999), 1831 kuvan muodostama valtava kuvaseinä. Suurin osa sarjoista on 1990-luvulta, kuten Flowers (1998), jonka 40 kookasta kukka-aiheista kuvaa muodostavat kenties näyttelyn visuaalisesti vaikuttavimman ryhmän. Se on myös Satchin-sarjan ohella näyttelyn ainoa värikuvasarja, loput ovat mustavalkoisia. 214 kuvan End of Century, (2001) on puolestaan Arakin viimeisin sarja.

Urbaanille elämälle vihkiytynyt Araki asuu ja työskentelee Tokiossa, kaupungissa, josta hän ei mielellään poistu, ja jolle hän on omistautunut taiteessaan. Arakille kuvaaminen on elämäntapa; hän kuvaa jatkuvasti useita, joskus jopa kymmeniä filmirullia päivässä. Tämä vauhti on hyvin aistittavissa kuva kuvan jälkeen vyöryvissä sarjoissa, jotka tallentavat tokiolaista elämänmuotoa päivin ja öin. Araki on Tokiossa kulttihahmo. Hänen päivittäiset kävelyretkensä Shinjukun, punaisten lyhtyjen alueen yökerhoissa, strippiklubeilla ja rakkaushotelleissa ovat legendaarisia. Mukana seuraa aina suuri seurue Arakin avustajia.

Nobuyoshi Arakin valokuvataide tasapainoilee ylevän ja rivon välimaastossa. Hän on sanonut haluavansa olla tavallisen ja epätavallisen välissä, reunalla, jossa jokapäiväinen katunäkymä voi muuttua intiimin kohtauksen kulissiksi. Arakin kuvat ovat vanhan japanilaisen eroottisen taiteen perillisiä. Niissä yhdistyvät ekstaasi ja kuolema; kiihkeä elämänjano ja melankolinen tietoisuus elämän rajallisuudesta.

Näyttelyn on järjestänyt Ikon Gallery, Birmingham.

Näyttelyn yhteistyökumppani on Anna-lehti.

Lisätietoja: amanuenssi Mikko Oranen, puh. (09) 310 87011, 050 345 8537 / museolehtori Arja Miller, puh. (09) 310 87007, 050 336 1980

Lehdistömateriaali: tiedottaja Karri Buchert, puh. (09) 310 87004, 050 304 6707.

Opastukset: Ilmaiset yleisöopastukset suomeksi keskiviikkoisin klo 18, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 14; ruotsiksi joka kuukauden 1. ja 3. sunnuntai klo 13. Opastilaukset muina aikoina puh. (09) 310 87003.

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 18.11.2002

  • Nobuyoshi Araki
  • Linkit
    Näyttelyn sponsori:Anna-lehti


    Yhteystiedot:Salomonkatu 15 (Kampin liikekeskuksen vieressä), Helsinki 10,
    PL 5400, 00099 Helsingin kaupunki
    Puh. (09) 310 87001, faksi (09) 310 87000

    Avoinna:
    ti-su klo 11-20.30 (lipunmyynti päättyy klo 20), ma suljettu.
    Liput:
    Normaali pääsylippu 9e.
    Normaali alennuslippu 7e.
    Alle 18-v. ilmaiseksi
    Perjantaisin ilmainen sisäänpääsy klo 11-16!
    Lippujen hinnoissa muutokset mahdollisia!