Ernest Meissonier
19.5. - 5.9.2004

 

 
 

 

 

 

Miesten kesken

Jean-Louis-Ernest Meissonier (1815–1891) oli aikansa menestyksekkäimpiä ja palkituimpia ranskalaisia taiteilijoita. Hän kuvasi taidokkaasti lähes miniatyyrikokoisissa öljymaalauksissaan historiallisia tarinoita, tupakkahuoneita ja salonkeja. Meissonier oli myös nuorten 1870-luvulla Pariisiin opiskelemaan saapuneiden Albert Edelfeltin ja Gunnar Berndtsonin arvostama esikuva. Tennispalatsin näyttely esittelee Meissonierin miesten maalarina – hänen maalauksissaan aatelismiehet tai soturit viettävät aikaansa yhdessä, lukien, maalaten tai piippua poltellen. Näyttelyssä on mukana myös muotokuvia ja veistoksia sekä lyijykynä- että akvarelliharjoitelmia maalauksiin. Kaikkiaan teoksia on 33 kahdeksan museon kokoelmista.

Meissonier oli lähtöisin niukoista oloista, eikä hänen tiensä taiteen pariin ollut mutkaton tai ennalta varma. Häneltä puuttui muodollinen koulutus, eikä hän niin ollen kuulunut Pariisin taiteen sisäpiiriin. Hän työskenteli aluksi kuvittajana, siirtyen vähitellen öljymaalaukseen. Hänen ensimmäisten maalaustensa innoittajia olivat 1600-luvun hollantilaiset laatukuvamaalarit, ja juuri laatukuvista tuli hänen erikoisalansa. Parhaiten hänet tunnetaan rokokoosisäkuvistaan, joissa 1700-luvun herrasmiehet ovat uppoutuneet heiltä siihen aikaan odotettuihin askareisiin: lukemaan, maalaamaan, kirjoittamaan, musisoimaan tai pelaamaan. Interiöörit ovat loisteliaita saleja ja salonkeja, miesten asut ylellisintä silkkiä.

Miesten kesken on tutkielma miesten välisestä sosiaalisesta yhdessäolosta, veljeydestä ja maailmasta, joka näyttää olevan kemiallisen puhdas perhe-elämästä, naisista ja lapsista. Taiteilija kuvaa maalauksissaan näennäisesti 1700-lukua, mutta heijastelee niissä omaa aikaansa ja omaa elämäänsä. Meissonier on pienten muotojen ja idyllin maalari. Hän on tavoittanut maalauksiinsa täydellisen silmänräpäyksen ja harmonian.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan Minerva Kustannus Oy:n kustantama kirja Ernest Meissonier: Miesten kesken. Sekä näyttely että kirjan artikkelit lähestyvät ranskalaista salonkimaalaria uudesta, kenties yllättävästä näkökulmasta. Berndt Arellin ja Anna Kortelaisen tulkinnat, jotka monin kohdin risteävät toisiaan ja tukevat samoja ajatuskulkuja, tuovat taiteilijasta näkyviin aivan uuden puolen.

Opastukset: Ilmaiset yleisöopastukset suomeksi keskiviikkoisin klo 18, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 14; ruotsiksi joka kuukauden 1. ja 3. sunnuntai klo 13. Opastilaukset muina aikoina p. (09) 310 87003.

Lasipalatsin Mediakeskus Oy ©2001 3.5.2004

  • Lisätietoa Meissonier'sta
  • Linkit


    Yhteystiedot:Salomonkatu 15 (Kampin liikekeskuksen vieressä), Helsinki 10,
    PL 5400, 00099 Helsingin kaupunki
    Puh. (09) 310 87001, faksi (09) 310 87000

    Avoinna:
    ti-su klo 11-20.30 (lipunmyynti päättyy klo 20), ma suljettu.
    Liput:
    Normaali pääsylippu 9e.
    Normaali alennuslippu 7e.
    Alle 18-v. ilmaiseksi
    Perjantaisin ilmainen sisäänpääsy klo 11-16!
    Lippujen hinnoissa muutokset mahdollisia!