|
After Image -näyttely kysyy suoraan ja yksinkertaisesti: mitä on naiseus? Vastaamassa on neljä kansainvälisesti merkittävää naistaiteilijaa: Cindy Sherman, Ana Mendieta, Francesca Woodman ja Simryn Gill. He uhmaavat - kukin omalla tavallaan - naiseuden ympärille kietoutuneita sovinnaisuuksia, kääntävät itsestäänselvyyksiä päälaelleen ja kertovat meille, että naiseus on häilyvää. He heittävät kuvasarjoillaan katsojalle haasteen: kuka ja mikä määrää, mitä naisen kuuluu sisältä tai ulkonaisesti olla, vai voiko sitä kukaan tai mikään edes määrätä? Kaikille neljälle taiteilijalle on yhteistä poseeraaminen itse omien valokuviensa malleina. Ajallisesti valokuvat ulottuvat 1970-luvun lopulta nykypäivään ja kultakin taiteilijalta on mukana kuvia heidän merkittävimmistä sarjoistaan.
After Imagen taiteilijoista kuuluisin, julkisuutta itse karttava amerikkalainen Cindy Sherman (s. 1954) on tehnyt kuvillaan kasvonsa tunnetuksi ympäri maailmaa. Kuin kameleontti hän muuntautuu erilaisiin naisrooleihin. Hän sonnustautuu ruuhkabussin matkustajaksi, B-luokan elokuvan tähdeksi tai naamioi kasvonsa kiehtovan pelottaviksi. Hän parodioi, kritisoi ja väittää, että TV-aikakauden naiseus on kulttuurin ja median määräämää sosiaalista performanssia, päivittäistä sonnustautumista naamiaisiin ja alati muuttuvaa. Nainen on oma itsensä vain ollessaan totaalisesti yksin.
Ana Mendietan (1948-1985) taide oli valokuviin ja videoille tallennettua tapahtumista, rajuja rituaaleja ja kaipuuta omille juurille Kuubaan. Naiskauneuden itsestäänselvyyksiä hän ravisteli litistämällä kasvonsa lasia vasten tai sonnustautumalla viiksiin tai partaan anastaen samalla osan tämän maskuliinista persoonaa. Siluetta-sarjassa nainen jättää maahan ja maisemaan jälkensä, jotka vähitellen katoavat. Hänen taiteensa puolusti perinteistä käsitystä naisen miestä läheisemmästä suhteesta luontoon. Mendieta kuoli traagisesti kesken työnsä hämärissä olosuhteissa.
Francesca Woodman (1958-1981) yhdisti salaperäisissä, lähes surrealistisissa kuvissaan klassisen naiskauneuden ajattomaan symbolismiin. Nuoren amerikkalaisen intohimo sammui 22-vuotiaana itsemurhaan. Hän kuvasi usein itsensä hämäräksi retusoituna hahmona, joka lähes aavemaisesti sulautuu ympäristöönsä ikään kuin kieltäen oman materiaalisen olemassaolonsa. Melankolisissa kuvissa on usein mukana vertauskuvallisesti eläin, kasvi tai peili.
Simryn Gill (s. 1959) yhdistää luonnon ja kulttuurin. Singaporessa syntyneenä, Malesiassa kasvaneena ja Australiassa asuvana hän etsii itselleen edes jotakin identiteettiä. Malesiassa hän tunkeutuu kuvaamaan eri sosiaaliluokkien asuntoja ja huomaa, että on eri asia olla sisällä kuin ulkona katsomassa sisälle. Texasilaiseksi hän yrittää muuntua kasvipäähineen avulla. Simryn Gill ei puhu niinkään naiseuden sisällöstä vaan ihmisen kulttuurisesta kodittomuudesta.
Näyttelyn on koonnut lontoolainen galleristi Glenn Scott Wright ja se on hieman erilaisessa muodossa ollut esillä ennen Helsinkiä Edinburghin Fruitmarket Galleryssa.
Opastukset: Ilmaiset yleisöopastukset suomeksi keskiviikkoisin klo 17 ja sunnuntaisin klo 14; ruotsiksi joka kuukauden 2. sunnuntai klo 13. Opastilaukset muina aikoina p. (09) 310 87003.
|
