< edellinen A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö seuraava >
tekijä Veikko Hirvimäki (1941 - )
 
teos Mika Waltarin muistomerkki / Kuningasajatus  
kartalla Mika Waltarin puisto, Apollonkadun ja Runeberginkadun kulma, Töölö  
vuosi 1985  
kuvia 1  
Eteläsuomalainen osakunta järjesti 1983 muistomerkkikilpailun, jolla haettiin ehdotuksia kirjailija Mika Waltarin (1908-1979), osakunnan kunniajäsenen, muistomerkiksi. Kilpailun voitti kuvanveistäjä Veikko Hirvimäki ehdotuksellaan Kuningasajatus. Veistos muodostuu jalustasta (0,5 x 6,95 x 4,90 m) ja kolmesta Jyväskylän mustasta graniitista veistetystä osasta. Jalustoineen muistomerkki ulottuu osin 3,2 metrin korkeuteen.

Muistomerkkiajatus oli herännyt Eteläsuomalaisessa osakunnassa jo 1981. Kilpailun jälkeen, huhtikuussa 1984, Helsingin kaupunginhallitus teki päätöksen Apollonkadun ja Runeberginkadun välisen puiston kunnostamiseksi ja nimeämiseksi Mika Waltarin puistikoksi. Paikan valintaan vaikutti osaltaan se, että Mika Waltarin asui 1920-luvun lopulta kuolemaansa asti puistikon lähellä sijaitsevalla Tunturikadulla. Veikko Hirvimäen ehdotus aiheutti jo ennen muistomerkin paljastamista kiistan veistoksen arvosta. Ei-esittävä veistos koettiin monella taholla vaikeaksi ja jopa Waltarin tuotantoa ja henkilöä halventavaksi. Kritiikki hidasti myös kansalaiskeräystä, jolla muistomerkki kustannettiin.

Veistos sai yhtä monta tulkintaa kuin oli tulkitsijoitakin. Taidehistorioitsijat ja kriitikot korostivat abstraktin taiteen erilaisia tulkintamahdollisuuksia. Veistoselementtien hahmoissa nähtiin myös yhtymäkohtia kirjailijan elämään ja tuotantoon. Yhtä ja oikeata tulkintaa Kuningasajatuksesta tuskin on olemassa, vaan muistomerkki toimii katsojien yksilöllisten mielteiden ja havaintojen mukaan. Muistomerkin kuningasajatus tulee Waltarin Turms Kuolematon teoksen sitaatista: "Ihmisessä itsessään ovat pisimmät matkat."

Mika Waltarin syntymäkodin paikalla olevan rakennuksen ulkoseinässä Saariniemenkatu 6:ssa Siltasaaressa on muistoreliefi. Töölössä Tunturikatu 13:ssa, jossa Waltari asui lähes koko kirjallisen uransa ajan, paljastettiin muistolaatta 2008.


©  Kuvasto
©  Helsingin kaupungin taidemuseo
WWW-toteutus: Lasipalatsin Mediakeskus Oy,
Flammable Solutions Oy 2001