< edellinen A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö seuraava >
tekijä Ukri Merikanto (1950 - 2010)
 
teos Tähystäjä  
kartalla Kauppalanpuisto, Haaga  
vuosi 1977  
kuvia 1  
Säveltäjä Aarre Merikannon pojan taiteessa on nähty musiikillisia piirteitä. Useimmin viitataan sommitteluun, jossa on nähty mm. kontrapunktin soveltamista kuvanveistoon. Ukri Merikannon pelkistettyjä ja viileän siloiteltuja teoksia leimaa puhdaslinjainen modernismi. Veistokset sisältävät kuitenkin myös metafyysisiä ulottuvuuksia, ne tuntuvat luovan ympäröivään tilaan kaipuun ja odotuksen tunnelman.

Tähystäjä-veistoksessa on selvä vuorovaikutus kahden kappaleen välillä. Pieni pyramidi ja sen vieressä oleva paasi, jossa on helppo nähdä tyylitelty ihmishahmo ovat merkitsemässä toisiaan. Tähystäjä on sidoksissa katseen kohteeseen. Toisaalta veistoksen kahden perusmuodon, orgaanisesti kaarevan paaden ja puhdaslinjaisen pyramidin välillä käydään jatkuvaa kilpailua. Egyptiläinen ikuisuusajattelun ikoni kohtaa samassa kehässä kaarevan, ihmishahmoisen muodon, jota voi pitää katoavaisuuden ja väliaikaisen merkkinä. Ottelun lopputulos on edelleen ratkaisematta.
Teos valmistui vuonna 1977 ja sen materiaali on ruostumaton teräs.


©  Kuvasto
©  Helsingin kaupungin taidemuseo
WWW-toteutus: Lasipalatsin Mediakeskus Oy,
Flammable Solutions Oy 2001