< edellinen A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö seuraava >
tekijä Kain Tapper (1930 - 2004)
 
teos Tauno Palon muistomerkki  
kartalla Tauno Palon puisto, Helsinginkatu, Kallio  
vuosi 1993  
kuvia 1  
Tauno Palo (1908-1982) teki elämänsä aikana yli 400 näyttämöroolia ja esiintyi yli 60 elokuvassa. Hän muodosti Ansa Ikosen kanssa yhden kaikkein valovoimaisimmista roolipareista suomalaisella valkokankaalla. 1930-luvulta lähtien Tauno Palo oli palvottu sankarinäyttelijä. Hänen näyttelijäsuorituksiaan voi elokuvissa ihailla mm. Koskenlaskijan morsiamessa, Kulkurin valssissa ja Niskavuori-sarjassa.

Kain Tapper on kiven ja puun muokkauksellaan muuttunut suomalaisen kuvanveiston käsitteeksi. Orgaanisuus ja informalistiseen taiteeseen viittava ekspressivisyys ovat tunnusomaisia hänen teoksilleen. Vapaa assosiaatio ja voimakas luontoyhteys antavat hänen veistoksilleen usein panteistisen leiman. Kain Tapper on itse kuvaillut muistomerkkiä seuraavasti:" Graniitti muistuttaa Palon järkälemäisyydestä ja ruusuistutukset sekä kalliolta soliseva vesi taiteilijan herkkyydestä".

Muistomerkki on kokonaistaideteos nimeltään Tauno Palon puisto, johon kuuluvat graniittipaasi, pronssinen muotokuvareliefi, istutukset ja vesiallas. Teos valmistui vuonna 1993.


©  Kuvasto
©  Helsingin kaupungin taidemuseo
WWW-toteutus: Lasipalatsin Mediakeskus Oy,
Flammable Solutions Oy 2001