< edellinen A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö seuraava >
tekijä Jouni Kuusimäki (1960 - )
 
teos Lepakko  
kartalla Porkkalankatu, Ruoholahti  
vuosi 2003  
kuvia 1, 2  
Suuri Lepakko-teos Porkkalankadun lasivitriinissä muistuttaa legendaarisesta Lepakko-luolasta, joka toimi 1970-luvulta vuoteen 1999 tällä paikalla olleessa entisessä maalitehtaassa. Ennen sitä paikalla toimi jonkin aikaa alkoholistien yömaja Liekkihotelli. Maalitehtaan lintumaisesta logosta nimensä saanut Lepakko-luola oli innovatiivinen nuoriso- ja musiikkitalo, jossa mm. Radio City aloitti toimintansa.

Kun rakennus purettiin, juhlasalin oviaukon yläpuolella vuodesta 1980 riippunut Jouni Kuusimäen tekemä veistos varastoitiin ja siirrettiin nykyiselle paikalleen lasivitriiniin kesällä 2003. Hankkeen takana oli mm. Elävän musiikin yhdistys Elmu. Veistoksen materiaali on rautaa ja sen levällään olevien siipien väli on yli neljä metriä.


©  Taiteilija
©  Helsingin kaupungin taidemuseo
WWW-toteutus: Lasipalatsin Mediakeskus Oy,
Flammable Solutions Oy 2001