< edellinen A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö seuraava >
tekijä Jukka Lehtinen
 
teos Oma maa mansikka  
kartalla Pikkuparlamentti  
vuosi 2007  
kuvia Ei muita kuvia.  
Oma maa mansikka -veistoskokonaisuus muodostuu yhteensä yhdeksästä kukka- ja lehtivarresta. Kuumasinkitystä happovapaasta teräksestä toteutetut suurennetut mansikan lehdet, nuput ja marjat muodostavat teoksen, joka nousee korkeimmillaan 4,5 metrin korkeuteen. Teos on sijoitettu istutusaltaaseen, jossa teoksen juurella kasvaa ahomansikoita.

Lehtinen hyödyntää teoksessaan poptaiteessa hyödynnettyä, mainoksista ja sarjakuvista tuttua ilmaisukieltä. Poptaiteeseen teoksen liittävät myös aiheen arkisuus, esittävyys, muotojen ja rakenteen selkeys. Lehtisen suhtautuminen kuvanveistoon on leikkisä; Oma maa mansikka on vastakohta vakavalle monumenttitaiteelle.

Teoksen nimi viittaa suomalaiseen sanontaan oma maa mansikka, muu maa mustikka. Taiteilija painottaa lorun viittaavan maan hallintaan kaskitalouden aikaan. Kaskettu, ahomansikkaa kasvava maa oli viljelijän hallinnassa ja siis hänen omansa; "muu maa" eli kaskeamaton metsä oli mustikan kasvumaata, jonka kuka tahansa sai kaskeamalla ottaa haltuunsa.

Lehtinen voitti teoksellaan eduskunnan uuden lisärakennuksen taideteoksista järjestetyn kilpailun ulkoveistossarjan. Kilpailun kokonaismäärästä – 1719:sta luonnoksesta - 244 oli suunnitelmia pihan istutusaltaaseen sijoitettavasta teoksesta. Teos ei kuulu Helsingin taidemuseon kokoelmaan.

Teos julkistettiin 9.10.2007


©  Kuvasto
©  Helsingin kaupungin taidemuseo
WWW-toteutus: Lasipalatsin Mediakeskus Oy,
Flammable Solutions Oy 2001