< edellinen A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö seuraava >
tekijä Maria Duncker
 
teos Liian painavat vieraat  
kartalla Salmisaarenranta  
vuosi 2010  
kuvia 1, 2  
Maria Dunckerin toteuttama julkinen teos Liian painavat vieraat koostuu kuudesta eläintä muistuttavasta veistoksesta, joista kukin on työstetty useasta kivilohkareesta. Teokset sijaitsevat uudella toimistorakennusalueella Salmisaarenrannassa.

Räjäytyskivestä käsin työstetyt, 2-3 lohkareesta kootut oliot kurottavat kolmen, jopa viiden metrin korkeuteen. Esihistoriaan viittaaviin karuihin muotoihin yhdistyy huolellinen pinnan käsittely. Pintaa on työstetty sekä taltalla kovertamalla että maalaamalla kimaltelevalla maalilla. Hahmoihin on koverrettu hempeitä kuvioita, sydämiä, ruusu ja tähtiä. Kuviot vaihtelevat ja antavat kullekin hahmolle niiden omaleimaisen ilmeen. Teoksiin on myös liitetty rautaromusta koottuja kettinkejä.

Salmisaaren olioista muutama vieraili Yrjönkadulla Amos Andersonin taidemuseon edessä Ars Fennica -näyttelyn aikana loppuvuodesta 2008 ja Dunckerin galleria Sculptorissa pitämän yksityisnäyttelyn yhteydessä Wanhan kauppahallin läheisyydessä Etelärannassa lokakuussa 2009. Salmisaaressa teokset odottavat vielä viimeistelyä.

Teos on toteutettu Helsingin kaupungin prosenttirahahankkeena. Se kuuluu Helsingin taidemuseon kokoelmaan.


©  Kuvasto
©  Helsingin kaupungin taidemuseo
WWW-toteutus: Lasipalatsin Mediakeskus Oy,
Flammable Solutions Oy 2001